Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

SlemeKOTIUTUNUT

Koko: n. 30 cm
Ikä: n. 3-5 vuotta
Sijainti: Liettua

12.10.16

Minä olen toipunut leikkauksesta erittäin hyvin ja tykään jo kovasti käydä kävelyillä. Olen energinen ja todella kiltti ja kaikille ystävällinen pikku koira.

26.9.2016

Kuljeskelin kodittomana ympäri maaseutua ja sitten eksyin sellaisen vanhan rouvan pihalle. Hän soitti eläinsuojeluyhdistykseen ja kertoi, että täällä olis taas tällainen koira jota kukaan ei halua. Sellaisia soittoja tulee noin 20 päivässä ja tarha on ihan täynnä ja kotihoitopaikkoja ei ole, joten eläinsuojeluyhdistyksestä kovasti pyysivät rouvaa pitämään minusta huolta viikon ajan että ehtisivät tulla hakemaan minut eläinlääkärille ja järjestämään jotain paikkaa.
Sitten he kirjoittivat Suomeen ystävilleen ja sanoivat, että tämmöiselle pikkuiselle eksyneelle koiralle varmasti löytyisi koti Suomesta. Suomesta sanoivat että totta kai, me pidetään pikkuisesta huolta. Kun tulivat hakemaan minua vanhan rouvan luota, niin rouva sanoikin, että oli antanut minut jo pois. Ihan suuttuivat ne eläinsuojeluihmiset. Siellä maaseudulla kun kaikki haluaa koiran pihan nurkkaan lyhyeen ketjuun yksin haukkumaan, eikä leikkauta meitä ja sitten tulee taas lisää pentuja joilla ei ole koteja.
Sanoivat, ettei minua olisi saanut antaa mihin tahansa ja vielä ettei minua oltu leikattu, eikä rokotettu. Etsivät ja etsivät ja sitten löysivät minut toisen kylän kunnalliselta tarhalta. Se kai jää salaisuudeksi missä olin seikkaillut. Kuinka paljon vanha rouva oli valehdellut, oliko rouva antanut minut tarhalle, olinko karannut? Joka tapauksessa kaikki oli ihan järkyttyneitä ja veivät minut eläinlääkärille ja sitten vielä enemmän kyynelehtivät, kun kävi ilmi, että masussani oli kuolleita pentuja ja ihan parin päivän sisällä minäkin olisin varmaan kuollut. Suomestakin sanoivat, että minut on nyt pelastattu niin monta kertaa, että ihan varmaan kun paranen, niin pääsen Suomeen.
Suurin osa niistä kavereistani siellä kunnallisella tarhalla lopetetaan ja siellä maaseudulla nyt kun tulee syksy ja talvi niin kuolee nälkään ja kylmään paljon minun kavereita. Ihmiset haluais meidät kaikki pelastaa, mutta kun se ei onnistu. Tälleen yksi koira kerrallaan on parempi kuin ei mitään.


Mikäli olet kiinnostunut minusta, niin otathan yhteyttä PetRescueFin@gmail.com
Koiran kulukorvaus 330,-