Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Berlis nyk. Benkku

14.12.2022

Hei, olen Berlis, energinen, leikkisä ja ihmisten seuraa rakastava herrasmies. Etsin sieltä Suomesta ikiomaa rakastavaa kotiani ♥

Siirtynyt sateenkaarisillalle 03.2024. Hyvää matkaa!

Minut löydettiin kadulta vaeltelemasta itsekseni, ennen kuin päädyin tänne Penkta Kojan tarhalle odottamaan omaa loppuelämän kotiani.

Olen energinen, leikkisä ja erittäin suloinen hauveli. Nykyisten hoitajieni mielestä minusta tulee loistava seuralainen ja perhekoira. Haluan saada huomiota ihmisiltä, heidän rakkauttaan ja hellyyttään. Tykkään myös todella paljon käydä kävelyllä ja ylipäänsä olla ihmisten kanssa sekä osallistua kaikenlaiseen puuhasteluun.

Minulle sopii monenlainen koti, sillä tulen toimeen kaikkien ihmisten lisäksi myös muiden koirien kanssa. Mutta pidän kuitenkin tyttökoirien seurasta enemmän kuin toisista pojista. Jos haluat iloa elämääsi minun tuomanani, käythän pikaisesti täyttämässä adoptiohakemuksen. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.