Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Cigoletta

4.3.2022

Minulle kävi sellainen upea onnenpotku, että pääsin Suomeen kotihoitoon kesäkuussa 2021.

Pari viikkoa on jo mennyt hoitopaikassa ja porukalle on jo aika pitkälle selvinnyt, millainen koiruus minä olen ja millainen perhe olisi minulle se kaikkein paras perhe. Olen valmis etsimään omaa kotia.

Jos luet Tiibetinspanielin rotukuvausta, niin siellähän minä olen, vaikka olenkin tällainen sekarotuinen, hylätty tarhakoira. Olen uskollinen pikkuinen karvanaama, rauhallisuutta ja syliä kaipaava ihmisen paras ystävä ja varjo. Olisin paras yhden ihmisen tai rauhallisen pariskunnan koira. Ihmisten, joilla on paljon syliaikaa ja ymmärrystä pienelle koiralle, joka luulee olevansa leijona.

Annan käsitellä itseäni mainiosti, minua voi rapsutella ja koskea mistä vaan. Nautin huomiosta. Leijonaksi muutun ruuan ollessa kyseessä. Mikä tahansa ruuanmuru on minun ja vain minun ja hyökin kaikkien päälle, jos ateria-aikaani häiritään. Onneksi kotihoidossa on tosi rauhallinen koira, joka antaa minun murista ja äristä ja pyöritellä silmiäni ihan rauhassa. Kunhan muut koirat eivät välitä dramaattisuudestani, niin minäkin rauhoitun.

Kotihoidossa käyn lenkeillä ja kuljen remmissä mainiosti. Koirapuisto on kiva paikka ja tulen toimeen muiden koirien kanssa, vaikka ihminen on se minun juttuni.

Minun saapumiseni Suomeen oli kaltaiselleni diivalle hyvin sopiva tapaus. Olin aika känkkäränkkä matkasta ja irvistelin ihmisille kuljetuskopassa. Rauhoitun, kun pääsin ulos kopasta ja ihmiset antoivat minulle namipaloja. Jospa olisivat tienneet paremmin! Yksi yhdistyksen vapaaehtoinen nimittäin laski kätensä tasolleni ja minä luulin hänen herkullisen näköisiä sormiaan namipaloiksi. Iskin hampaani syvälle sormen ihon alle. Oijee miten paljon verta! Ei pelkästään verta, vaan sormi tulehtui ja vapaaehtoinen joutui viettämään Juhannusaaton jonottamalla sairaalan ensiavussa. Sellaisen ensivaikutelman minä tyttö annoin tälle yhdistykselle.

Pidä siis sormet piilossa ja namit taskussa, jos haluat olla onnellinen omistajani.