Etusivu / Adoptio / Enkelit / Flintas

22.6.2022

Hei, minä olen Flintas ja etsin omaa kotiani ♥

Koko elämäni on ollut hylätyksi tulemista kerta toisensa jälkeen. Olen kulkenut kotikylääni ristiin rastiin maatilalta toiselle ja yrittänyt löytää omaa parasta ystävääni, mutta turhaan. Kukaan ihminen ei ole koskaan oikein rakastanut minua. Olen kuulemma aina ollut jollakin tavalla riittämätön; yhden mielestä olin liian suuri, toisen mielestä taas liian pieni ja kolmannen mielestä taas en tarpeeksi komea. Aina jokin minussa on ollut huonommin kuin toisessa koirassa ja siksi kukaan ei ole koskaan halunnut ottaa minua hoiviinsa.


Vaikka viimeisinkään kotikokelaspaikkani ei halunnut pitää minua, niin sen sijaan, että he olisivat ajaneet minut kadulle, he toivatkin minut tänne, Penkta Kojan tarhalle. Se oli heiltä todella kilttiä, sillä täällä ympärilläni on ensimmäistä kertaa ihmisiä, jotka huolehtivat minusta. Olen kuitenkin ollut täällä jo reilusti yli vuoden, joten toiveeni omasta loppuelämän kodista alkaa pikku hiljaa hiipua. Niinpä viimeinen toiveeni on löytää ensimmäistä kertaa elämäni aikana rakastava koti sieltä Suomesta, kun täältä Liettuasta sitä ei näytä löytyvän.

Millaiseen perheeseen olisin sitten sopiva?

Luonteeltani olen mitä ihastuttavin ja mutkattomin herrasmies. Rakastan ihmisiä ja kiinnynkin minusta huolehtiviin kaksijalkaisiin syvästi. Koska vauhdikkaimmat vuoteni ovat jo takanapäin, olisi minulle parasta päästä kotiin, missä saisin nauttia rauhalliseen tahtiin – todennäköisesti elämäni onnellisimmista – eläkevuosista.

Löytyisikö sinun sydämestäsi minun mentävä aukko niin, että voisit tarjota minulle ikioman rakastavan kodin loppuelämäni ajaksi? Olisin siitä niin suunnattoman kiitollinen ja onnellinen, että tulisit saamaan rajattoman rakkauteni osaksesi joka ikiselle päivälle ♥