Minulla oli omistaja ihan lapsuudesta saakka ja asuin Saksassa. Miten ihmeessä päädyin liettualaiselle maatilalle, kukaan ei tiedä tarkasti. Ehdin olla maatilalla viikon verran, kunnes paikan omistaja soitti tarhalle ja sanoi, että hänellä on täällä masentunut koira. Masentunut? Onneksi tarhalla on fiksuja eläinlääkäreitä. He arvasivat heti, että minulla on Liettuassa aika yleinen punkkien levittämä riesa, eli babesioosi. Sain lääkityksen ajoissa ja sinne se masennuskin katosi kun parannuin.
Olen ollut tarhalla nyt kuukauden ja risat ja arvaa ovatko kaikki ihan rakastuneet minuun. Tarhalle ei ole vielä ollutkaan näin isoa, valkoista, hellämielistä nallekarhua. Olen ollut uskomattoman rauhallinen, tasapainoinen ja hyväluonteinen. Ei tippaakaan pelkoja tai aggressiota. Silmissäni on perinnöllinen sairaus PRA (progressiivinen retina atrofia), joka johtaa sokeuteen. Toinen silmäni on jo sokea, toinen lähes sokea.
Minut on hylätty pahemman kerran ja siksi minulle haluttaisiin ihana, rakastava ja rotua kunnioittava loppuelämän koti.