16.11.2022

Hei, olen Lokys, kiltti, todella ihmisrakas ja rauhallinen, mutta edelleen leikkisä senioriherra. Unelmoin siitä, että löytäisin vielä rakastavan loppuelämäni kodin sieltä Suomesta ♥

Päivitys tarhalta 22.10.2022

Pet Rescue Finlandin vapaaehtoistyöntekijät kävivät tervehtimässä meitä täällä tarhalla. He ulkoiluttivat, hellittelivät ja antoivat meille paljon kaivattua ihmisen läheisyyttä ja aikaa. Bonuksena saimme paljon rapsutuksia ja nameja. Minä olen tosin tällä hetkellä dieetillä, ja se on vaikuttanut positiivisesti jaksamiseeni ylipäänsä, ja varsinkin liikkumiseeni. Kun katsot viimeiset videoni, niin huomaat eron. Olen nuortunut, ja minusta on tullut jälleen leikkisä. Unelmoin vielä kodista, jossa voisin kokea olevani rakastettu perheenjäsen. Voisitko sinä tarjota sen minulle ♥

23.7.2022

Entinen emäntäni valitettavasti menehtyi, ja häneltä jäi neljä aikuista koiraa. Me kaikki koirat tulimme Mazas Draugas -tarhalle etsimään uusia koteja. Omistajamme oli meille rakas, ja me olimme rakkaita hänelle. Nyt kolme muuta ovat jo saaneet uudet kodit Suomesta, mutta minä olen vielä kodittomana täällä tarhalla. Eikä tuo ikäkään tästä vähene…

Olen todella vähään tyytyväinen. Haluan vain saada huomiota, rakkautta ja paijauksia. Olen ystävällinen kaikille ihmisille, ja tulen toimeen oikein hyvin myös muiden koirien kanssa. En kaipaa enää paljoa aktiviteettia ja pitkiä lenkkejä, vaan minusta saa leppoisan seuralaisen sohvalle.

Unelmoin vain siitä, että saisin viettää loppuelämäni rakastettuna kotikoirana, enkä unohdettuna tarhalle… Voisitko sinä olla se, joka tekee unelmastani totta ♥