Etusivu / Adoptio / Enkelit / Merfis nyk. Marski

19.3.2022

Olen rauhallinen ja ystävällinen. En ole nähnyt paljon maailmaa.

Siirtynyt sateenkaarisillalle 02.2024. Hyvää matkaa!

Tammikuussa 2019 elämäni muuttui, kun emäntäni kuoli ja tulin tarhalle. Emännälläni oli kolme koiraa, kaksi hevosta ja lehmiä.

Tiedätkö, miten surullista on yksinäisen vanhuksen elämä maaseudulla? Kokonaiseen viikkoon kukaan ei edes huomannut, että emäntäni oli kuollut. Me eläimet oltiin tosi nälkäisiä ja onnettomia. Onneksi naapurit pistäytyi pihalla ja huomasivat, että jotain on vialla.

Emäntäni tila on nyt tyhjä, niinkuin useat tilat Liettuan maaseudulla. Nuoret ovat muuttaneet ulkomaille parempien työpaikkojen perässä. Vanhukset lypsävät lehmiä ja kasvattavat perunoita niin pitkään kuin jaksavat. Koirat haukkuu ketjussa pihan perällä. Sitten tilalle saapuu hiljaisuus ja rakennukset rapistuvat entisestään. Joskus koirat jäävät pihalle yksin, tonkimaan roskia ja vaeltamaan naapureiden pihoilla ruokaa etsien. Joskus käy onni, ja koirat viedään tarhalle etsimään parempaa elämää.

Joskus tämä murroskausi on ohi. Maaseudun kuolinkamppailu. Siihen asti meitä apua tarvitsevia koiria on paljon. Liian paljon. Auta meitä, anna meille mahdollisuus uuteen, onnellisempaan elämään.