13.1.2023

Minä olen Muse, se pikkuinen mahdollisesti chihumix mummeli, jolla kuulo jo vähän huono (tai ehkä vain valikoiva), silmät jo hieman harmaat, hampaita ei ole ja sydämessäkin läppävika, mutta muuten täyttä kultaa.

13.1.2023

Minä ja kolme kaverustani päädyimme tarhalle lokakuussa 2022, kun meidän omistajamme kuoli.
Oli aika kova järkytys joutua tarhalle, vaikka ruokaa tulikin säännöllisesti, ulkoiltiin ja rapsutuksiakin välillä saimme, mutta se meteli ja iso elämänmuutos oli aika hurja.
Asuimme aikaisemmin omistaja mummomme kanssa, mutta kukaan ei osaa sanoa millaisissa oloissa, enkä itse oikein osaa kertoa. Koti oli ehkä kohtuu hyvä, koska me kaikki olemme ihmisten kanssa ihan ok ja minä ainakin rakastan ihmisiä ja sylissä oloa ihan hurjasti.

Minulla pian kuitenkin onni puuttui peliin ja pääsin Suomeen kotihoitoon, juuri ennen joulua. Oli aika ihanaa, kun sylejä oli monta missä köllötellä ja nauttia pehmeistä pedeistä ja huomiosta.
Vaikka minulla onkin hieman ikä jo näkyvissä, niin se ei minua haittaa. Osaan nauttia elämästä täysin siemauksin.

Ihan parasta uudessa elämässäni on ollut monen monet pedit, mistä voin vapaasti valita missä milloinkin päiväuneni nukun. Rapsutuksia saan aina kun vain pyydän ja sylissä olo on ihanaa. Minulla on myös 200 x 200 cm sänky missä nukun yöt, vaikka toki jaankin sen muiden kanssa, mutta minulla on paraati paikka kaikkien keskellä ja nukunkin mielellään lähellä.

Olin tosi laiha tullessani ja luut näkyivät ohuen turkkini alta, mutta nyt olen jo saanut massaa hiljalleen lisää ja näytän jo aika hyvältä. Mahani on toiminut hyvin ja ruoka maistuu. Vaikka minulla ei ole hampaita, niin syön nappularuokaa oikein hyvin. Tykkään myös mässyttää luita, vaikka se kuulemma hieman huvittavaa on muiden mielestä. Edulliseksi tulee ainakin, kun yksi luu kestää minulla ikuisesti. Olen myös taitava kerjäämään ja ylpeä siitä, koska näytän silloin söpöltä ja minua ei voi vastustaa!

Tulen hyvin juttuun myös muiden koirien kanssa ja täällä minulla on kaksi kaverusta, 2v. tyttönen ja 5 kk rasavilli pentu. Välillä noiden riehuminen minua ärsyttää ja varsinkin iltaisin, kun saavat jonkin ihme hepulin sängyssä joka ilta. Silloin minä niille kyllä ärähdän.

Ulkoilu on minusta ihan kivaa ja kuljen reippaasti häntä pystyssä, mutta tämä kylmä talvi ei ole ihan mieleeni. Tassuni ja kehoni palelee helposti ja olenkin nyt hieman jo opetellut käyttämään vaatteita, niin ei tarvitse palella.

Muutama viikko sitten minulla alkoi yskä ja kävimme lääkärissä, mutta eivät osanneet sanoa mistä oli kyse. Sain 4 päivän lääkekuurin ja se menikin sillä ohi. Lääkäri sanoi, että minulla ei ole hyvä käyttää pantaa, koska kurkkuni reagoi paineeseen heti, valjaat on siis se mun juttu.

Unelma koti minulla olisi paikka, missä saan paljon huomiota ja ehtona on että saan nukkua sängyssä. Petejä olisi paljon ja kavereitakin saa olla, kunhan eivät ole liian villejä ja hypi päälle. Rappuset on minulle vielä vähän haaste ja jään itkemään ylös tai alas, jos muut menee rappuset. Muutenkin haluan olla siellä missä muutkin. Sylistä haluan päästä nauttimaan ja halejakin tykkään välillä antaa.

Mistähän löytyisi se pienen mummelin mentävä kolonen?