30.7.2022

Hei, olen Nica, rauhallinen ja kiltti neito vailla omaa rakastavaa kotia ♥

Päädyin tänne Penkta Kojan tarhalle, kun minut löydettiin vaeltelemassa yksin kaupungilla. Siitä on jo kahdeksan kuukautta aikaa, joten tarhan väki on sitä mieltä, että vihdoin olisi minun vuoroni löytää ikioma koti. Kun sitä ei tunnu täältä Liettuasta löytyvän, niin laitan toivoni suomalaisiin. Olisiko siellä joku kiltti ihminen tai perhe, joka voisi tarjota minulle rakkautta ja kodin loppuelämäni ajaksi?

Olen temperamentiltani rauhallinen, mutta alkuun hieman ujo ja varautunut, ennen kuin tutustun ihmisiin kunnolla. Mutta rakkaudella ja kärsivällisyydellä tulen kyllä ulos kuorestani ja paljastan ihanan persoonallisuuteni. Apunani uudessa kodissani minulla voisi olla toinen kiltti koira, joka opettaisi kotikoiran taitoja. Tulen oikein hyvin toimeen muiden lajitoverieni kanssa.

Rakkaudella ja kärsivällisyydellä saat minusta ikuisen ystäväsi loppuelämäni ajaksi. Joten käythän täyttämässä adoptiohakemuksen ♥