25.3.2022

Olen kovin oppivainen ja tykkään touhuamisesta ja ihmisen läheisyydestä ihan hurjasti.

Hei, minä ja siskoni Lile ja Princese ollaan moottoritiesiskoja. Istuttiin moottoritien laidassa aika yksinäisinä. Oli se vähän vaarallistakin. Me ei tiedetty, pitäisikö mennä ihmisten luokse vai juosta karkuun. Isoin oli rohkein, keskimmäinen siltä väliltä ja kolmas juoksi karkuun ja häntä etsittiin useampi päivä. Tarhan ihmiset kävivät joka päivä etsimässä häntä, kunnes viimein näkyi pieni nenänpää. Princesekin pääsi tarhalle meidän kanssa ja voi sitä jälleennäkemisen riemua.

Ollaan vielä ihan nuoria pikkusinttejä. Vähän arkoja, enemmän uteliaita. Uusi elämä odottaa! Me ollaan ihan valmiina!

Lisää uutisia

Minä tyttönen saavuin Suomeen 18.11.2017 ja asun nyt ihanassa perheessä, toisen koiran kaverina.
Kun pölähdin kuljetusboxista Suomen maalle, olin kovin ujo ja hiljainen ja katselin maailmaa teevadin kokoisilla silmilläni.
Kotiin kun pääsin, alkoi elämä heti maistua. Kaverini on hurjan kiva ja leikimme ja köllimme vierekkäin. Olen oppinut jo lähes sisäsiistiksi, osaan kävellä kauniisti hihnassa ja valjaiden laittokaan ei ole mikään kummastus enää.
Ollaan testailtu jo kynsien leikkuuta ja hampaidenkin harjausta.


Yksinoloa olemme myös harjoitelleet ja alkuun jäin vain oven taakse itkemään, mutta se on alkanut jo helpottaa. Odotan kyllä vielä oven takana siihen asti, kun perhe tulee takaisin ja herkutkaan ei maistu. Kaverini sanoi minulle, että ota nyt vain rennosti, vaikka jäätiin kaksin. Nauti näistä ihanista herkuista, mitä meille jätetään ja tule köllimään sohvalle, ei ne meitä jätä ja tulevat jo ihan pian takaisian.
En ole kuitenkaan ihan varma… mitä jos he eivät tulekaan takaisin! Ehkä minä nyt vain varmuuden vuoksi vielä muutamat kerrat odotan tässä oven takana ja varmistan, että ihan varmasti tulevat takaisin.

Minusta olisi mukavaa jo uudessa kodissanikin olisi koirakaveri, mutta pärjään kyllä varmasti ihan ainoanakin koirana. Kunhan rapsutuksia on tarjolla, olen kovin iloinen.