Päivitys kotihoidosta Suomesta 30.4.2023
”Ei tehdä tästä nyt numeroo”, sanoisin, jos osaisin puhua. Olen ollut kotihoidossa Suomessa reilut kuukauden päivät ja nauttinut omalla hiljaisella ja vaatimattomalla tavallani pienistä uusista ja ihmeellisistä asioista kaikilla muilla aisteillani, paitsi näköaistillani, jota minulla ei valitettavasti ole.
Kun saavuin Suomeen, olin hyvin hiljainen ja alakuloinen koira. Kotihoitajani sanoikin, että jos sokea koira voi välttää katsetta, tein niin. Surkealla olemuksellani ikään kuin pyysin olemassaoloani anteeksi.
Onneksi kotihoitopaikassani on ilonen tyttökoira, joka on jaksanut hieroa kanssani paitsi kuonoja, myös tuttavuutta. Tällä hetkellä olen osa laumaa, johon kuuluu tämän iloisen tyttökoiran ja minun lisäkseni kaksi kissaa sekä joka toinen viikko asustava labradorinnoutajanarttu. Olen tullut hyvin toimeen tapaamieni koirien, kissojen, ihmisten kuin lapsienkin kanssa.
Kävelen hitaasti mutta varmasti. Tutut reitit alkavat tuntua jo niin turvallisilta, että välillä jopa kiirehdin eteenpäin jonkun mielenkiintoisen tuoksun perässä. Kotihoitopaikkani sijaitsee Helsingin kantakaupungissa keskellä katuremonttia ja liikenteen jylinää, mutta olen pärjännyt hienosti tässä haastavassa ympäristössä. Vaikka en tarvitse paljoa liikuntaa, nautin kovasti kiireettömästä käppäilystä esimerkiksi puistossa tai turvallisesti aidatulla ruohokentällä.
Koirapuistossa olen nauttinut auringosta ja uusista tuoksuista ja tuttavuuksista. Viihdyn erityisesti rauhallisessa koiraseurassa, pienten koirien puolella, sillä isojen ja vieraiden koirien liian vauhdikkaat liikkeet saavat minut levottomaksi. Kun minua alkaa jännittää, hakeudun lähelle ihmistä tai menen penkin alle rauhaan. Luottamukseni ihmisiin on vankka, eikä mikään olekaan parempaa kuin ihmisen antama huomio. Toisin kuin sokealta koiralta voisi odottaa, en ole lainkaan arka, vaan oikeastaan todella rohkea ja rauhallinen koira.
En juurikaan provosoidu enkä provosoi. Olen edeleenkin hyvin hiljainen ja vähäeleinen koira, josta lähtee ehkä kerran viikossa jonkinlainen ääni, usein syvä huokas ja useimmiten mielihyvästä. Mielialaani voi kuitenkin tulkita hyvin hännästäni, joka viuhuu iloisesti puolelta toiselle käytännössä kaiken aikaa. Eräs vieras ihminen kadulla tuli aivan erityisesti ihmettelemään alati vispaavaa häntääni. Muita iloni aiheita ovat muun muassa pensaassa rymyäminen ja krookusten päälle kakkiminen. Kotihoitajani ei ole kuulemma tavannut toista koiraa, joka osaisi niin huolellisesti peittää jätöksensä, melko hyvin sokealta koiralta, eikö?
Betoniporsaan kanssa voisi tehdä pidemmänkin aikaa tuttavuutta, onhan se kulmakunnan merkkipaalu no. 1! Myös jalkani on alkanut nousta pissatessa, sillä olen alkanut ymmärtämään, että pissaaminen on muutakin kuin täyden rakon tyhjentämistä ja tukalan olon helpottamista. Olen tällä hetkellä 90 % sisäsiisti, joka on pitkään tarhalla olleelle tässä lyhyessä ajassa kotielämään tottuneelle koiralle todella merkittävä saavutus. Pääsen ulos neljä kertaa päivässä.
Elämäni kanssani ei ole tylsää, mutta arjen tulisi kuitenkin olla melko kaavamaista kanssani. Arvostan kovasti sitä, että asiat pysyvät paikoillaan ja arkitoimet toistetaan jokseenkin samalla tavalla. Kerrostaloasunnossa hissi on ollut tärkeä arjen tukipalvelu. Tutussa paikassa pärjätään kuitenkin erinomaisesti. Osaan muun muassa hypätä jo itse sohvalle ja sieltä pois. Kynnysten paikat osaan ulkoa.
Kanssani on kuitenkin hyvä muistaa, että periaatteessa kotikin voi olla vaaran paikka sokealle koiralle. Onneksi olen kuitenkin erittäin rauhallinen liikkeissäni. En esimerkiksi sinkoile, jos säikähdän, vaan peruutan rauhallisesti pois tilanteesta. Yksinolo ei aiheuta minulle ongelmia. Tällöin kotihoitajani on rajannut tilan pienemmäksi. Kun joku ihminen saapuu kotiin, olen kuitenkin aina vastaanottamassa koko kroppaani riemusta vääntelehtien vastaantulijaa tervetulleeksi. Välillä kuulemma olen niin innoissani, että unohdan suun auki.
Luonnettani kuvataan todella tasapainoiseksi ja hyväluontoiseksi koiraksi. Olen kovin vaatimaton koira, joka arvostaa elämän pieniä asioita. Otan kaikella hiljaisuudella ja kiitollisuudella vastaan kaiken minulle osoitetun. Minusta on sanottu, että muutun suolapatsaaksi, kun minua silitetään. Parkkeeraan siis paikalle kuin tatti, enkä hievahda, jotta en menettäisi hetkeäkään tästä mukavasta hetkestä.
Tällä hetkellä asun kotihoidossa lapsiperheessä, keskellä Helsingin vilkasta solmukohtaa. Minulle ideaali paikka olisi esimerkiksi rivitalosta, jossa on turvallinen aidattu sisäpiha. Kerrostaloasunto, johon pääsee hissillä ja jossa on puisto lähellä voisi hyvin tulla myös kyseeseen. Erilaiset eläimet ja ihmiset sopivat elämääni, mutta ihan pienten lasten kotitalouteen minua ei suositella. Kaiken kaikkiaan olen erittäin sopeutuvainen koira.
Päivitys tarhalta 21.2.2023
Vihdoin minua onnisti, kun eräs suomalainen kotihoitaja seurasi näkörajoitteisen pienen koiran haasteellista tarhakoiraelämää ja tuli pitkän pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, että se olen juuri MINÄ, joka pääsen Suomeen kotihoitoon maaliskuun puolivälin jälkeen. Otan vastaan vierailijoita sovittaessa Helsingin kantakaupungissa.
Päivitys tarhalta 5.8.2022
Meitä Penkta Kojan tarhakoiria käytiin tervehtimässä ja ulkoiluttamassa PRF:n vapaaehtoisten toimesta kuumana kesäpäivänä. Olin yksi onnekkaista, joka pääsi hetkeksi ulos omasta ”sellistä”, jonka olen jakanut ystäväni Kronan kanssa. Käyttäydin todella hienosti ja ystävällisesti koko ajan. Heitä huoletti ajatus siitä, että ystäväni lähtee Suomeen, mutta minä jään edelleen tänne tarhalle. Sopisin heidän mielestään oikein hyvin rauhalliseen elämäntyyliin kotiin, jossa olisi oma turvallinen piha. Kiltti ja pienikokoinen tyttökoira voisi myös sopia kaverikseni.
14.5.2022
Minut löydettiin vaeltelemassa pitkin katuja. Otettiin huostaan kunnalliseen tarhaan, jossa saa olla kaksi viikkoa. Jos kukaan ei kaipaa, joutuu lähtemään pois. No, yllätys yllätys, ei tullut ketään hakemaan. Niinpä sain turvapaikan Penkta Kojan tarhalta. Minulla on ollut täällä kiva koirakaveri, joka on nyt kuitenkin lähdössä Suomeen omaan kotiin. Niinpä jään tänne haikeana odottamaan, että joku haluaisi tarjota kodin vihdoin myös minulle. ♥
Olen menettänyt toisen silmäni, eikä näkö toisessa jäljellä olevassa ole myöskään täydellinen. Viihdyn kuitenkin lähellä ihmistä ja osaan navigoida hyvin jalkojen juuressa. Olen hoitajieni mielestä todella suloinen, kiltti ja rauhallinen hauveli. Rakastan elämää ja kaikkia ihmisiä. Ainoa todellinen rajoitteeni on se, etten tule toimeen aivan kaikkien koirien kanssa. Mutta minulla oli täällä tyttöystävä (joka näkyy myös kuvissa ja videossa), joten toinen pieni ja kiltti tyttö voisi oikein hyvin sopia kaverikseni myös siellä Suomessa.
Löytyisikö sydämestäsi ja kodistasi tilaa minunlaiselleni? Tuon mukanani kaiken rakkauteni, kiitollisuuteni ja kiintymykseni. ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.