Minun omistajani päätyivät avioeroon. Vaimo toi minut tarhalle. Hän oli huolestunut ja peloissaan. Aviomies oli katkera ja sanoi tappavansa perheen kissan ja koiran, eli minut. Ampuvansa. Yhtenä aamuna vaimo oli herännyt eikä löytänyt kissaansa mistään. Hänellä oli hirveä olo siitä, että seuraavaksi oli minun vuoroni. Aviomies oli väkivaltainen. Miksi vaimo ei soittanut poliisille? Koska aviomies oli itse poliisi. Vaimo pelkäsi. Hän halusi tuodan minut turvaan. Miehellä oli pitkä ura armeijassa ja poliisina. Hän sanoi tuntevansa kaikki ja vaimon olisi turha yrittää kannella kenellekään viranomaiselle. Apua ei tulisi. Vaimon lemmikit piti tuhota. Kosto. Miestä ei noin vain jätetä.
Tarhan tytöt ovat usein katkeria siitä, että ihmiset tuovat omia lemmikkejään tarhalle heti, kun elämässä on jotain mutkia matkassa, kuten avioero. Minun tarinani kuultuaan tytöt olivat ihan hiljaa. Joskus ihmiset tarvitsevat yhtä paljon apua kuin eläimet. Meidän kohtalomme ovat joskus kovasti yhteiset.
Tytöt ovat nyt tutustuneet minun jonkin aikaa. Tarhan johtaja toi lapsensa tarhalle loman aikana ja lapsiraukat joutuivat heti testaukseen. Mitä tekisin, purisin vai pussaisin?
Joskus pelkään ihmisen nopeita käden liikkeitä. Omistajani ei tiennyt mitään positiivisesta koiran kouluttamisesta. Muuten olen tosi mahtavan luonteinen koira. Tarhan tytöt haluaisivat minulle parhaan mahdollisen kodin. Sellaisen, jossa voisin olla ihmisen paras ystävä, pääsisin lenkeille, minua koulutettaisiin ja saisin leikkiä muiden koirien kanssa. Minua ei haluta taas perheeseen, jossa elän ulkona häkissä, ketjussa ja minua koulutetaan niillä vanhoilla metodeilla, pelolla, vihalla, väkivallalla. Ansaitsen jotain parempaa.