Olen kuulemma häpeäksi rodulleni huskylle, mutta en käyttäydy kuin husky. Työntekijöiden pitäisi tietää, koska meitä huskymixejä tulee tarhalle säännöllisin väliajoin. Meitä otetaan jostain torista kauneuden takia, sidotaan takapihalle ja me sitten karataan.
Tulin tarhalle huhtikuussa, minut löydettiin katuja pitkin hölköttelemästä eikä omistajaani ole löytynyt. Miten sitten käyttäydyn? Olen laiska, rauhallinen, hidas. En tykkää toisista koirista yhtään. Ihmisille olen tosi kultainen ja selvisin lapsitestistäkin. Lapsitesti on sellainen, että kun tarhan omistajan lapset ei voi mennä päiväkotiin syystä tai toisesta, niin ne tulee tarhalle hengailemaan ja jos koira on ihan ok niiden lasten kanssa eikä murise eikä pure, niin koira on läpäissyt lapsitestin. Kuvittele olevasi pikkulapsi ja saat leikkiä 200 koiran kanssa koko päivän? Mikä eläinrakkaiden pikkulasten unelma!
Voipi kuitenkin olla, että kotioloissa piristyn ja minusta alkaa löytyä sitä alkukantaisen rodun virtaa ja minun kanssa pitää juosta kilometreittäin. Ehkä en olekaan täydellinen sohva husky. Perheessäni saisi siis olla aktiivisia ihmisiä, yli kouluikäiset lapset ovat hyvä juttu, ei kiitos mielellään mitään muita eläimiä eikä haaveita koirapuistokäynneistä. Maaseudulla asuva perhe sopisi minulle oikein mainiosti.
Lisää uutisia tarhalta
Hei,
Minä täällä taas… ikävien uutisten kera.
Viime viikot ovat todella rankkoja. Rankempia kuin olisin ikinä voinut kuvitella.
Kaikki lähti siitä, että olin tuntenut epämukavaa tunnetta oikeassa silmässäni jo pitemmän aikaa. Inhottava tunne ilmeni hyvin vaihtelevasti; milloin päänsärkynä, milloin väsymyksenä ja joskus ihan näköhäiriöinä. Oloni oli aikalailla koko ajan enemmän ja vähemmän tukala, mutten halunnut kuitenkaan valittaa tuntemastani kivusta hoitajilleni, sillä hehän olivat tehneet – ja tekevät edelleen – hyväkseni niin paljon. Päätin siis sitkutella kipujeni kanssa ihan yksikseni, näyttämättä vaivojani kenellekään.
Viime viikolla kuitenkin kaikki muuttui. Hetkittäiset silmävaivani eivät ilmeisesti olleetkaan niin pieniä kuin olin luullut ja yhtenä aamuna heräsinkin aivan järkyttävään kipuun. Silmäni oli täysin turvonnut umpeen ja näytti ulkoisesti kuulemma todella ilkeältä. Hoitajani kiidättivät minut eläinlääkäriin, jossa vaivani vakavuus paljastui pian meille kaikille: Silmäsyöpä, se minulla kuulemma oli. Eläinlääkäri kertoi hoitajilleni, että aikani oli käymässä vähiin, ellemme toimisi silmäni suhteen heti. Niinpä minut kiidätettiin aika lailla suoraan tutkimushuoneesta leikkaussaliin ja se oli menoa sitten.
Leikkauksen jälkeisenä aamuna heräilin lepohuoneestani tuntien, että jotakin puuttui. Kipuni olivat poissa – mikä oli hyvä –, mutta maailma näytti kummasti erilaiselta. Eikä tuo kai ihme, sillä kahden toimivan silmän sijasta ihmettelin maailmaa ensimmäistä kertaa vain yhdellä silmällä. Leikkaus meni kuulemma lääkäreiden mukaan hyvin, mutta toipumiseni on yhä melko lailla vaiheessa, joten joudun vierailemaan eläinlääkärissä vielä muutamalla seurantacheckillä, jotta varmistutaan, että kaikki on todella kunnossa.
Olen tottakai surullinen, etten tällä hetkellä oikein hahmota asioiden ja ihmisten etäisyyksiä. Näkökentässäni on myös nykyään paljon enemmän mustia kulmia, ns. black spoteja. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, etten enää tunne kipua. Oloni on nyt niin paljon vapautuneempi ja onnellisempi. Oma eläinlääkärini on myös lohduttanut minua, että suurella todennäköisyydellä vasen, jäljellä oleva silmäni oppii ajan kanssa paikkaamaan oikean silmän puutetta.
Suurin pelkoni tässä koko jutussa on, että silmäni menetys vaikeuttaa kotini löytämistä. Pelkään, etteivät ihmiset katso minua enää samalla tavalla. Etteivät he enää näe minua niin komeana ja uljaana herrasmiehenä, kuka todellisuudessa olen. Pyydänkin siis sinua – kyllä, juuri sinua siellä, joka olet jaksanut lukea tarinaani näinkin pitkälle: Älä anna yhden silmän puuttumiselle liikaa painoarvoa. Olen edelleen se sama, ystävällinen, rauhallinen ja äärimmäisen ihmisrakas nallekarhu, jonka suurin toive koskaan maailmassa on oma rakastava perhe ja turvallinen koti. Toivon koko huskysydämestäni, että sinä pystyisit ja haluaisit tarjota minulle sellaisen.
Lisää uutisia tarhalta
Smelis täällä taas hei. Yksi pikku korjaus luonnekuvaukseeni. Ennen siellä luki, että en pidä muista koirista. Olen ollut aika pitkään jo tarhalla ja nuo ihmiset peruivat sanojaan. Olen ihan normiystävällinen muita koiria kohtaan. Kun tulin tarhalle, niin aluksi en halunnut itselleni häkkikaveria. Se on ihan ymmärrettävää, yritä itse asua 24/7 pikkukopissa vieraan tyypin kanssa. Häkkini ulkopuolella muut koirat ovat ihan ok.