Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Sokoladinis keksas nyk. Keksi

7.1.2023

Heippa, minut on nimetty suklaakeksiksi. Se kuvaa jo sinänsä sitä miten syötävän suloinen pieni hurmuriherra olen ♥

Minut löydettiin hylättynä keskuslinja-autoasemalta istuessani yksin kylmässä muutaman tunnin ajan. Sitten vihdoin joku laupias samarialainen otti minut mukaansa ja toi turvaan tänne SOS Gyvunain tarhalle.

Vaikka olen jo senioriherra iältäni, olen siti tarhan väen mielestä lähes naurettavan söpö, superpieni hauveli. Sen lisäksi olen itsevarma, suloinen, ystävällinen ja onnellinen persoonallisuus. Kuljen hienosti hihnassa ja pidän edelleen pitkistä lenkeistä. Tarhalla tuppaan haukkua muille saman kokoisille koirille, enkä liiemmin välitä kissoista.

Hoitajieni mielestä olen ehdottomasti asunut aiemmin sisällä kotikoirana, joten en vierasta erilaisia ja uusia paikkoja sekä tilanteita. Siten sovellun hyvin monenlaiseen kotiin. Jos tunnet, että minä olen juuri se sydämestäsi puuttuva palanen, käythän täyttämässä adoptiohakemuksen. ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.