18.3.2022

Olen kiltti ja energinen tyttö.

Siirtynyt sateenkaarisillalle 01.2023. Hyvää matkaa!

Minun perhe ei enää halua hoitaa minua. Hassua, ei minusta nyt niin paljon vaivaa ole, kun elän ketjun päässä ja niiden tarvis vaan joskus heittää meikäläiselle ruokaa ja vettä.

Synnytin pennun pari kuukautta sitten ja nyt pentu lähti kotihoitopaikkaan, kun sitä pentua varsinkaan perhe ei haluaisi. Voi, kun ne ymmärtäisi leikkauttaa meitä koiria, niin ei tarvisi aina hermostua, kun näitä pentuja syntyy.

Lisää uutisia

Viimein minäkin pääsin pois kodistani. Se oli kyllä helpottavaa, kun eivät he minua halunneet ja asuin vain koirankopissa ketjulla kiinni.

Minun ihana pikkuvauvani Bosas on päässyt jo Suomeen omaan kotiin. Olisihan se ihanaa, jos minäkin pääsisin. Olenhan reipas ja iloinen neiti ja voisin asua hyvin myös lapsiperheessäkin.

Ehkä minuakin vielä onnistaa ja joku perhe haluaa juuri minut.

Lisää uutisia

Minä kovasti kaipaan vielä sitä omaa kotia.

Ei ole helppoa olla koditon koira, kun tahtoisi niin kovin olla ihmisen lähellä kokoajan ja saada huomiota, eikä kököttää yksinään odottamassa.


Tuntuu välillä, että ketjussa ollessa meillä ei oikein ole muuta puuhaa kuin kisata muiden kanssa ihmisen huomiosta ja silloin käy välillä niin, että emme enää pidä vieressä asuvistamme kavereista. Minäkin kerran otin yhteen kaverini kanssa, kun tilanne kärjistyi vaikka meistä kumpikaan ei perusluonteeltaan ole mikään dominoiva, eikä aggressiivinen.
Kunhan saisimme kaikki normaalin kotielämän, huomiota ja liikuntaa, on kaikki paljon paremmin.

Meistä jokainen kaipaa kovasti omaan kotiin.