Etusivu / Adoptio / Enkelit / Vilke

13.9.2022

Hei, olen Vilke, nuorekas, suloinen, todella ystävällinen ja helposti sopeutuva rakkaudennälkäinen leidi vailla ensimmäistä ikiomaa rakastavaa kotiani. ♥

Siirtynyt sateenkaarisillalle 02.2024. Hyvää matkaa!

Minulla ei ole ollut koskaan oikeaa kotia. Asuin eräänlaisen yrityksen alueella vartijana ennen kuin pääsin tänne Linksmosios Pedutesin tarhalle turvaan odottamaan elämäni ensimmäistä ikiomaa kotiani. ♥

Olen kuulemma yksi suloisimmista tarhan koirista. Rakastan kaikkia ihmisiä. Elämästäni puuttui hellyyttä ja rakkautta, mutta silti olen niin sosiaalinen, niin ystävällinen, niin itsevarma. Minun mieltäni ja persoonaani ei olosuhteet ole nujertaneet. Katso videoni, niin näet itsekin.

Ainoa asia, jota en voi vastustaa, on ruoka. Olen onnistunut pudottamaan painoani täällä ollessani 11 kg, joten toivon että saan pitää nykyiset sutjakat linjani myös jatkossa… Olen niin onnellinen nyt siitä, että voin juosta, hyppiä ja hengittää normaalisti. Näytän jopa paljon nuoremmalta. Ennen minua kutsuttiin senioriksi, mutta nyt kaikki luulevat minun olevan nuorukainen.

Sovellun monenlaiseen kotiin, sillä en ole osoittanut minkäänlaista aggressiota ihmisiä tai muita koiria kohtaan. Myös kissat ovat saaneet olla täysin rauhassa. Voisitko juuri sinä olla se, joka tarjoaa minulle kokemuksen siitä mitä on olla rakastettu perheenjäsen, joka asuu ikiomassa kodissa. Pehmoinen peti olisi todella mieluinen bonus. ♥