Minun pelastamiseni meni kyllä ihan tarhan tyttöjen sydämen läpi ja sielun syvyyteen. Näetkös, koronakaranteenin aikana erään teollisuusalueen vahtikoirat oli jätetty yksin pihalle. Me koirat olemme vahtikoiria, eräänlaisia työkaluja. Kun tehdas on kiinni, ihmiset on poissa ja me koirat jäämme odottamaan. Onneksi on paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät, että elävät eläimet eivät voi asua yksin ketjun päässä odottamassa. Tarhani johtaja miehensä kanssa sai tietää meistä ja ajoi joka päivä antamaan meille ruokaa ja rapsutuksia. Tarkemmin sanottuna, ensin he näkivät vain ystäväni, koska minut oli sidottu ketjuun ihan pihan perälle. He eivät ensin edes tienneet, että alueella oli toinenkin koira.
Ihmiset ymmärsivät heti, että olen erityinen koira. Ihana koira, lempeä jättiläinen. Minulla oli kova nälkä ja jano, mutta niin kauan kun nuo ihmiset olivat vierelläni en halunnut syödä enkä juoda, heilutin vain häntää ja kerjäsin huomiota ja rapsutuksia. Ihmiset joutuivat menemään kulman taakse piiloon, että maltoin syödä. Olihan se ihan sydäntä riipaisevaa.
Eräänä päivänä olin kovasti apaattinen ja surullisen oloinen. Kukaan ei oikeastaan tiennyt kuka oli omistajani ja miten heidät saisi kiinni, joten tarhan omistaja vain otti minut ketjusta irti ja vei eläinlääkärille. Niinhän se oli, minulla oli tuo hirmuinen punkin puremasta aiheutuva babesioosi ja onneksi se oli huomattu ajoissa. Babesioosi on vaarallinen koiralle, siihen voi kuolla ja vain aikaisin havaittuna lääkitys toimii mahtavasti ja toivuin todella hyvin.
Sitten tyttöjen sydän särkyi vielä pienemmiksi palasiksi jos vain mahdollista, koska ilmeisesti koko elämäni oli kulunut siellä ketjun päässä asfalttipihalla. Olisit nähnyt minut kun kävelin nurmikolla. Kokonaisen viikon ajan aina lenkillä nuuskin nurmikkoa sentti kerrallaan ihan nenä maassa. Astuin pehmeällä nurmella varovasti nenä koko ajan nurmessa kiinni.
Minun tarhani on sellainen erilainen tarha, että täällä on maksimissaan 30 koiraa ja meidän kanssa tehdään paljon juttuja. Olen nyt jo päässyt kavereiden kanssa meren rannalle juoksemaan ja vietän aikaa tarhan pihalla riekkumassa ja kävelylenkeillä.
Rakastan kaikkia ihmisiä, jotka tulevat tarhalle, täällä on käynyt lapsiakin. Olen utelias ja nautin tästä uudesta elämästäni täysin rinnoin. Olen kärsivällinen, rauhallinen, lempeä herrasmies.
Tulin tänne Pet Rescue Finlandin sivuille etsimään kotia, koska tarhalla ei haluta riskeerata sitä, että joutuisin taas elämään vahtikoirana ja ulkona.
Tulin tarhalle toukokuussa 2020 joten minut pitää vielä leikata ja rokotella toiseen kertaan, jotta olisin valmis Suomeen. Ajattelin kuitenkin esitellä itseni jo ajoissa. Hyvän kodin etsimisessä voi mennä aikaa.