Etusivu / Adoptio / Enkelit / Zozyte nyk. Lulu

2.4.2022

Olen aina iloinen, kiltti ja enkä hätkähdä pienistä.

Siirtynyt sateenkaarisillalle 02.2024. Hyvää matkaa!

Olipa kerran ihana, lämminsydäminen nainen maaseudulla, joka otti kotiinsa kaikki juopottelevien naapureidensa hylätyt ja kaltoinkohdellut koirat. Paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen avulla koirat leikattiin, rokotettiin ja pidetttiin piilossa naapureiden vihanpurkauksilta. Ja pikkuhiljaa heille löydettin uudet rakastavat kodit.


Minä olen yksi heistä, lempeä, vähän pullea, vaatimaton, rakastava pikku rouva, enkä muuta halua kuin lämpimän kodin, vähän ruokaa ja rakkautta.

Lisää uutisia

Olen ollut tarhalla jo ihan liian kauan.
En tiedä miksi kukaan ei minua halua, vaikka itse tykkään kaikista aikuisista ja lapsista. Tykkään toisista koiristakin. Minussa ei ole mitään vikaa muuta kuin, että lihon helposti. Tykkään kyhnätä kainalossa ja rakastan rapsutuksia.
En ole haukkuja, mutta ohi kiitäviä autoja täytyy välillä komentaa.

Tarhalla olen saanut oman tehtävän! Minä kuljen aina käytävillä ja käyn katsomassa, että tovereillani on kaikki hyvin. Olin osallisena kesällä markkinoilla, jossa esiteltiin meitä katukoiria, kuinka ihania mekin olemme ja oli kiva päästä ihmisten rapsuteltaviksi. Minulla oli siellä tosi kivaa.

Vaikka tarhalla saan hoitaa omaa tehtävääni, haluaisin silti jo ihan oikeaan kotiin, oman ihmisen luokse.