27.3.2022

Olen nuori poika, iloinen, leikkisä, älykäs ja mummoni mielestä maailman paras koira.

Minä olen elänyt koko elämäni vain yhden ihmisen kanssa hänen kotonaan. Minun mummo oli ihan kiltti ja minusta pidettiin hyvää huolta. Olin hänen oma pikku kullanmuru.

Ihan pian mummoni joutuu sairaalaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Hän huolestui kovasti ja koska hänestä ei kukaan pidä huolta, minäkin jäisin tänne kotiin ihan yksin. Mummo osasi soittaa eläinsuojeluyhdistykselle ja ryhtyivät nopsaa auttamaan mummoa.

Harmi vaan, että elämäni aikana en ole pahemmin nähnyt muita ihmisiä! Mistä minä tiedän, onko ne yhtä kivoja kuin minun mummo. Siksi olen tosi epäluuloinen ja haukun niille kaikille. Pikkuisen aikaa vaan, niin luottaisin niihin muihinkin ihmisiin.

Lisää uutisia

Täällä minä pikku-Tigris vielä pyörin oman perheeni luona. Mummelini on, noh mummeli, jonka perässä kuljeksin pitkin maaseutua peltotöissä ja pihatöissä. Ei minulla oikein muutakaan tekemistä ole. Osaan leikkiä itsekseni hienosti, kun ei tämä minun mummelini oikein kanssani leiki, kun kotihommia on niin paljon, eikä hän ole oikein sen tyyppinen ihminenkään. Pitää huolen, että saa ruokaa ja siinä melkeinpä se.

Minä ujostelen vielä, kun uusia ihmisiä tulee kylään tai he yrittävät nostaa minua, mutta jos heillä on herkkuja olemme kyllä kavereita aika nopeasti. Haluan kovasti ihmisen seuraa ja kiinnyn omaan omistajaani, mutta olisihan se kivaa jos olisi sellainen perhe, jossa olisin enemmän osa sitä. Olisi kivaa leikkiä yhdessä, käydä kävelyillä, nähdä koirakavereita, kun heistä tykkään kovasti ja saisi olla jonkun lähellä eikä vain kuljeksia perässä. Koirakamu kotonakin voisi olla aika huikeeta.
Jos joku kysyi, että no, mites kissat? No, minäpä sanon, että ei hajuakaan. En minä ole sellaisten kanssa elellyt, mutta voisihan ne kivojakin kavereita olla. Kuka tietää!