Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Zeyra (lausutaan Zeira) ♀ leikattu VARATTU

Syntymäaika / Ikä arvio: 08.2018
Koko: n. 40 cm, 10 kg
Sijainti: Liettua
Alkuperä: Liettua, Mazas Draugas
Saapunut tarhalle: 07.2021

Luonne: ujo, mutta hakee turvaa ihmisestä

In English: Please find information about the adoption process in English and application for adoption at the end of the Finnish text.

17.8.2021

Meistä maaseudun ujoista koirista ei ikinä tiedä mitä meistä tulee. Täällä oli yksi ihan pikkuinen söpö koira, joka pääsi tarhalta asumaan vapaaehtoisen kotiin, mutta ei arvostanut sitä ollenkaan vaan asui kaksi kuukautta sohvan alla. Sitten yksi meistä muutti Suomeen ja kanssa nökötti sohvalla liikkumatta jonkun kolme kuukautta ennen kuin alkoi liikkua ja tutkia ympäristöään. Siinä kävi vielä niin hassusti, että se koira oli aika pullea ja omistaja asui kerrostalossa melkoisen rappumäärän päässä nurmikoista, mitä kukaan muka fiksu ihminen ei tullut ajatelleeksi. Nyt ne on jo alkanut ajatella, eli jos on ujo koira lähdössä kerrostaloon, niin voisi olla niin pieni koira, että voi napata syliin kun portaat pelottaa.

Sitten tuo ihan ensin mainittu pikkuinen söpö koira pääsi Suomeen kotiin ja siitä tulikin ihan hirveä pirttihirmu. Yhdistyksen väki katsoo ihan naama valkoisena videoita missä se ennen niin ujo koira vetää hurjaa riemurallia ympäri pihaa ja kiusaa perheen muita koiria ja haukkuu omistajilleen. Ujo? Älä naurata.

Jotkut ujot koirat on ihan hiljaa pari kuukautta ja sitten ne alkaa haukkua ihan kaikelle. Siis ihan kaikelle. Vieraat ihmiset, pyörät, toiset koirat. Kun ujon koiran itsetunto kasvaa ja kuitenkin se sosialisointi puuttuu, niin tulos voi olla aikamoinen räjähde.

Tämä nyt ei liity ujouteen, mutta yksi meistä Suomeen lähteneistä koirista ei kolmeen vuoteen uskaltanut kävellä puulattialla. Se käveli kyllä asunnon niissä osissa, joissa oli kivetystä, mutta puulattiahuoneisiin se ei mennyt. Paitsi sitten yhtäkkiä eräänä päivänä kolmen vuoden kuluttua.

Se on ehkä hauskinta meissä rescuekoirissa, ihmiset sanovat. Me kehitytään ja muututaan ja rohkaistutaan ja meidän pikkupersoona tulee esille vähitellen ja pitkän ajan kuluessa. Se on vähän kuin avaisi joululahjapakettia, josta ei yhtään voi arvata mitä siellä sisällä on.

Olen ujo, mutta ihminen ei ole viholliseni, päin vastoin. Haen turvaa, katselen, ihmettelen. Tulen mainiosti toimeen muiden koirien kanssa.

Kaikki koiramme tulevat Suomeen Ruokaviraston kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti Traces-järjestelmään merkittynä ja tautitestaukset tehdään Responsible Rescue sitoumuksen suositusten mukaisesti. Koirat on madotettu säännöllisesti tarhalla asuessaan sekä saaneet matkaviikolla lakimääräisen matolääkityksen ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan.

Koirat merkitään Suomessa turvasiru.fi-palveluun, jonne omistaja saa omat tunnukset.

Yhdistyksemme toimii jatkuvasti Suomeen adoptoitujen koirien kotimaassa Liettuassa pyrkimyksenä vähentää hylättyjen koirien määrää (jatkuvat koirien steriloinnit/kastroinnit sekä valistustyö) ja auttaakseen tarhalla asuvien koirien elämänlaadun parantamista.

Kiitos, kun tuet vastuullista koiran adoptointia!

Mikäli olet kiinnostunut minusta, niin luethan ensin nämä asiakirjat

1) Adoptio info
2) Terveystietoa
3) Tietoa multiresistenssistä
4) Ruokaviraston tiedote

Kun olet lukenut yllä olevat tärkeät infot, niin voit täyttää adoptiohakemuksen.
Jos haluat asioida kanssamme suomeksi käytä tätä lomakketta: Adoptiohakemus

Koiran kulukorvaus 590,-

- Koiran tunnistusmerkintä eli mikrosiru.
- Kaksi raivotautirokotusta.
- Kaksi yhdistelmärokotusta (maksatulehdus, penikkatauti, parvo, leptospiroosi).
- Sterilointi / kastrointi. Kaikki Suomeen tulevat koiramme leikataan.
- Ekinokokkoosimadotus ja ulkoloishäätö.
- Eläinlääkärintarkistus
- EU-lemmikkipassi.
- Tautitestaukset kahdeksan eri sairauden varalta: Sydänmato (d. immitus), ihomato (d. repens), ehrlichioosi, anaplasmoosi, borrelioosi, babesioosi. Leishmania pistokokein. Giardia testi.
- Koiran merkintä turvasiru.fi palveluun koiran saavuttua Suomeen.
- Koiran kuljetus maateitse Liettuasta Suomeen pääkaupunkiseudulle.
- Traces asiakirja koiran kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti.
- Koiralle sopivat Suomessa valmistetut Design Dog - jarruvaljaat kokoheijastimilla.
- Kulukorvauksesta maksetaan yhden koiran sterilointi Liettuan maaseudulla, joten adoptoimalla koiran kauttamme, autat heti ja suoraan vähentämään vahinkopentujen syntymistä ja hylättyjen koirien joutumista heitteille ja tarhoille.

In English

If you want to adopt a dog, please read the "Adoption info" and fill out the "application for adoption". Filling out the form doesn't oblige you to anything yet.
Adoption info

If you want to communikate in English, please use this form application for adoption

Suomenkielinen kaavake löytyy ylempää!