Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Betmenas ♂ leikattu VARATTU

Syntymäaika/ Ikä arvio: 09.2018
Koko: n. 45-50 cm, 10 kg
Sijainti: Liettua
Alkuperä: Liettua / Penkta Koja

Luonne: iloinen, charmantti ja hieman herkkä

30.9.2020

Tulin tarhalle syyskuun alussa, koska omistajani erosivat ja minua ei halunnut kumpikaan, ei mies eikä vaimo. "Ihan vain koiran parhaaksi", sanoivat tarhan tytöt. Omistajani eivät pahemmin edes yrittäneet järjestää minulle parempaa tulevaisuutta, toivat minut vain tarhalle kuin käytetyn esineen. Toivottavasti löytäisin uuden perheen, joka sitoutuisi minuun enemmän, rakastaisi minua enemmän.

Tiedätkö, jopa tarhan eläinlääkäri sanoi, että olen ihana koira. Se on jo paljon. Yleensä me koirat ei olla ihan parhaimmillamme niiden eläinlääkärien kanssa, kun pistelevät ja tökkivät niin paljon. Mutta minäpä olin.

Kastraation jälkeen istuin jäykistyneenä häkin perällä ja vinguin, siitä tarhan porukat tietävät, että olen vähän herkkis poika. Jotkut koirat vaan porskuttaa entiseen malliin leikkauksen jälkeen, jotkut herkkikset kuin minä eivät oikein siedä leikkaushaavaa ja sitä muovijuttua pään ympärillä.

Videota varten pääsin autoajelulle ja se meni tosi hyvin. Ilmeisesti perhe on totuttanut minua autoajeluihin. Pääsin katselemaan hevosia ja haukuin niitä vähän.

Minulla on vielä paljon opittavaa tästä maailmasta, vaikka olenkin asunut perheessä. Olen nuori koira, elämä edessäni.

Kaikki koiramme tulevat Suomeen Ruokaviraston kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti Traces-järjestelmään merkittynä ja tautitestaukset tehdään Responsible Rescue sitoumuksen suositusten mukaisesti. Koirat on madotettu säännöllisesti tarhalla asuessaan sekä saaneet matkaviikolla lakimääräisen matolääkityksen ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan.

Koirat merkitään Suomessa turvasiru.fi-palveluun, jonne omistaja saa omat tunnukset.

Yhdistyksemme toimii jatkuvasti Suomeen adoptoitujen koirien kotimaassa Liettuassa pyrkimyksenä vähentää hylättyjen koirien määrää (jatkuvat koirien steriloinnit/kastroinnit sekä valistustyö) ja auttaakseen tarhalla asuvien koirien elämänlaadun parantamista.

Kiitos, kun tuet vastuullista koiran adoptointia!

Mikäli olet kiinnostunut minusta,niin luethan ensin nämä asiakirjat

1) uusi omistaja infon
2) tietoa multiresistenssistä
3) rescueiden terveystilastoa

4) ruokaviraston tiedote

Kun olet lukenut yllä olevat tärkeät infot, niin voit täyttää uusi omistaja kaavakkeen

Koiran kulukorvaus 590,-

- Koiran tunnistusmerkintä eli mikrosiru.
- Kaksi raivotautirokotusta.
- Kaksi yhdistelmärokotusta (maksatulehdus, penikkatauti, parvo, leptospiroosi).
- Kennelyskärokote.
- Sterilointi / kastrointi. Kaikki Suomeen tulevat koiramme leikataan.
- Ekinokokkoosimadotus ja ulkoloishäätö.
- Eläinlääkärintarkistus
- EU-lemmikkipassi.
- Tautitestaukset kahdeksan eri sairauden varalta: Sydänmato (d. immitus), ihomato (d. repens), ehrlichioosi, anaplasmoosi, borrelioosi, babesioosi. Leishmania pistokokein. Giardia testi.
- Koiran merkintä turvasiru.fi palveluun koiran saavuttua Suomeen.
- Koiran kuljetus maateitse Liettuasta Suomeen pääkaupunkiseudulle.
- Traces asiakirja koiran kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti.
- Koiralle sopivat Suomessa valmistetut Design Dog - jarruvaljaat kokoheijastimilla sekä talutushihna.
- Raivotaudin vasta-aineiden tarkistus EU:n hyväksymässä laboratoriossa.