Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Daira ♀ leikattu VARATTU

Syntymäaika / Ikä arvio: 01.2015
Koko: n. 60 cm
Sijainti: Liettua
Alkuperä: Liettua / Penkta Koja

Luonne: ihmisrakas, leikkisä

1.5.2020

Minun tarinassani on jotain uutta ja jotain vanhaa. Vanha juttu on se, että minut löydettiin autiotalon pihalta. Omistajani oli lähtenyt, emme tiedä tarkkaan mitä oli tapahtunut. Tavallisesti sairaala tai ulkomaat. Kukaan sukulainen eikä naapuri ei minua halunnut. Uutta on se, että tulin tarhalle hienon rokotustodistuksen kanssa. Yleensä meitä ulkokoiria ei rokoteta. Minua on pidetty hyvin, paremmin kuin tavallista hylätyksi joutunutta koiraa. Tulin tarhalle tammikuussa 2020.

Olen hellä ja rakastavainen ja janoan ihmisen kontaktia. Kun näen hoitajat tarhalla, niin aloitan kaikenlaisen vinkumisen ja tungen itseni ihan häkin eteen. Kun meidät päästetään ulkoilemaan pihalle, niin kiipeän ikkunalaudalle ja kurkistelen sisälle toimistoon ja vingun. Tiedän, että hoitajani istuvat siellä tietokoneen ääressä. En viihdy pihalla toisten koirien kanssa, vaan yritän aina päästä toimistoon. Ei se tarkoita sitä, ettenkö tykkäisi muista koirista. Asun yhdessä tyttökoiran ja poikakoiran kanssa ja tullaan hyvin juttuun. Mutta ihminen on parempi.

Rakastan leikkimistä ja palloja ja vinkuleluja. Tykkään lapsista. Nyt karanteeniaikana täällä toimistossa on ollut paljon työntekijöiden pikkuihmisiä, koska tarhat ja koulut on kiinni. Näin olen touhuillut siellä toimistossa lasten kanssa ja kaikki on mennyt hyvin. Olen vain iso koira ja pitää vähän varoa, etten tönäise pikkuihmistä kumoon kun tavoittelen lelujani.

Olen lähes täydellinen koira. Ainoa paheeni on se, että tykkään hyökkiä autojen päälle kun ne ajavat ohi. Täällä tarhalla käy vapaaehtoisia, jotka ulkoiluttavat meitä koiria. Saavat varoa kun autot ajaa ohi. Odotan ihan viime tippaan kun auto on lähellä ja hyökkään. Ilonsa on kaikilla.

Tuossa viimeisessä videossani olen vähän niinkuin sankarikoira. Luovutin verta tarhakamulle.

Suomeen tulevat koiramme on sirutettu ja rokotettu vähintään kahteen kertaan (raivotauti ja viitosrokote). Koirat on testattu seuraavien tautien osalta: babesioosi, anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi (punkkien levittämät taudit) sekä d. immitus (sydänmato), d. repens ja leishmanioosi (hyttysten välittämät taudit).

Kaikki koiramme tulevat Suomeen Eviran kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti Traces-järjestelmään merkittynä ja tautitestaukset tehdään Responsible Rescue sitoumuksen suositusten mukaisesti. Koirat on madotettu säännöllisesti tarhalla asuessaan sekä saaneet matkaviikolla lakimääräisen matolääkityksen ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan.

Koirat merkitään Suomessa turvasiru.fi-palveluun, jonne omistaja saa omat tunnukset.

Yhdistyksemme toimii jatkuvasti Suomeen adoptoitujen koirien kotimaassa Liettuassa pyrkimyksenä vähentää hylättyjen koirien määrää (jatkuvat koirien steriloinnit/kastroinnit sekä valistustyö) ja auttaakseen tarhalla asuvien koirien elämänlaadun parantamista.

Kiitos, kun tuet vastuullista koiran adoptointia!

Mikäli olet kiinnostunut minusta,niin luethan ensin nämä asiakirjat

1) uusi omistaja infon
2) tietoa multiresistenssistä
3) rescueiden terveystilastoa
4) ruokaviraston tiedote

Kun olet lukenut yllä olevat tärkeät infot, niin voit täyttää uusi omistaja kaavakkeen

Koiran kulukorvaus 390,-