Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Eisa ♀ leikattu

Syntymäaika / Ikä arvio: 02.2018
Koko: n. 45 cm
Sijainti: Liettua
Alkuperä: Liettua / Penkta Koja

Luonne: kaikille ystävällinen, rento

15.6.2020

Minun tarhallani on kolme käytävää. Jokaisella käytävällä on oma työntekijä. Häkit siivotaan ja me koirat päästään siksi ajaksi ystävien kanssa ulkoaitaukseen juoksemaan. Työntekijät oppivat tuntemaan meitä vähän paremmin, kun heidän ei tarvitse siivota koko paikan häkkejä, vain oman käytävänsä koirat. Joskus jää aikaa leikkeihin ja rapsutteluihin ja VIP aikaan tarhan toimistossa kun tytöt menevät kahvitauolle.

Jos kysyt minun käytävän työntekijältä, kuka on hänen lempikoiransa on, niin hän sanoo viipymättä että Eisa. Siksi olen täällä sivuilla etsimässä kotia. Tälle sivuille tunkee koiria, jotka on kivanluonteisia. Rapsutettavia, silitettäviä.

Joskus kivanluonteinen koira on yksisilmäinen, niinkuin minä. Olisi kiva, jos joku näkisi vammani läpi ihanaan luonteeseeni. Minut löydettiin maaliskuussa 2020 Marijampolen kaupungin laidoilta jonkinlaisen onnettomuuden jäljiltä. Naamassani oli haavoja ja silmäni jouduttiin poistamaan.

Tulen toimeen muiden koirien kanssa, asun kahden muun kanssa samassa häkissä.

Suomeen tulevat koiramme on sirutettu ja rokotettu vähintään kahteen kertaan (raivotauti ja viitosrokote). Koirat on testattu seuraavien tautien osalta: babesioosi, anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi (punkkien levittämät taudit) sekä d. immitus (sydänmato), d. repens ja leishmanioosi (hyttysten välittämät taudit).

Kaikki koiramme tulevat Suomeen Eviran kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti Traces-järjestelmään merkittynä ja tautitestaukset tehdään Responsible Rescue sitoumuksen suositusten mukaisesti. Koirat on madotettu säännöllisesti tarhalla asuessaan sekä saaneet matkaviikolla lakimääräisen matolääkityksen ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan.

Koirat merkitään Suomessa turvasiru.fi-palveluun, jonne omistaja saa omat tunnukset.

Yhdistyksemme toimii jatkuvasti Suomeen adoptoitujen koirien kotimaassa Liettuassa pyrkimyksenä vähentää hylättyjen koirien määrää (jatkuvat koirien steriloinnit/kastroinnit sekä valistustyö) ja auttaakseen tarhalla asuvien koirien elämänlaadun parantamista.

Kiitos, kun tuet vastuullista koiran adoptointia!

Mikäli olet kiinnostunut minusta,niin luethan ensin nämä asiakirjat

1) uusi omistaja infon
2) tietoa multiresistenssistä
3) rescueiden terveystilastoa
4) ruokaviraston tiedote

Kun olet lukenut yllä olevat tärkeät infot, niin voit täyttää uusi omistaja kaavakkeen

Koiran kulukorvaus 390,-