Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Francas KOTIUTUNUT

Koko: n. 60 cm
Syntymäaika/ Ikä arvio: s. 2017
Sijainti: Liettua
Alkuperä: Liettua / Penkta Koja

Luonne: ihmisen huomiota kaipaava, oppivainen ja reipas

Heinäkuussa 2018 minut heitettiin ohi ajavasta autosta tien varteen. Lähdin siitä hölköttelemään kylille, mitäs sitä muutakaan tehdä. Onneksi hyvät ihmiset jäljittivät minut ja saivat kiinni. Ei se ollut vaikeata, minähän RAKASTAN ihmisiä enkä halua olla yksin kaduilla.

Ongelma oli se, että Vilnan kaikki tarhat oli ihan täynnä ja niin minä päädyin ihan toiseen kaupunkiin ja minua varten ostettiin oma häkki, että mahtuisin tarhalle. Olen ollut ihan terve ja kaikkien madotusten ja rokotusten jälkeen nyt olisi korkea aika löytää oma koti.

Olen iloinen, aktiivinen, leikkisä, kiva koira. Tulen toimeen muiden koirien kanssa. Pelkään vähän äkkinäisiä liikkeitä, silloin menen salamannopeasti maahan ja leikin näkymätöntä. Minua on varmaan lyöty. Kaikesta huolimatta rakastan ihmisiä, yritän kerjätä leikkimistä silleen koiramaisesti, otan hellästi kädestä kiinni hampailla, hyppään ihmisen rinnuksia vastaan. Tytöt sanoivat, että noin ei oikeasti saisi tehdä vaikka olisi kuinka täynnä rakkautta.

Olen kuulemma niin hyvä poika, että minun pitäisi löytää koti Suomesta. Kotimaassani useimmat perheet haluavat ottaa minut tarhalta ja sitoa pihan perälle ketjuun, koska olen iso ja musta ja siten varmaan hyvä vahtikoira. Tytöt sanovat, että sellaisiin koteihin minua ei anneta. Elämäni tarhallakin olisi parempaa kuin ikuiseen yksinäisyyteen tuomittuna.

Suomeen tulevat koiramme on sirutettu ja rokotettu vähintään kahteen kertaan (raivotauti ja viitosrokote). Koirat on testattu seuraavien tautien osalta: babesioosi, anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi (punkkien levittämät taudit) sekä d. immitus (sydänmato), d. repens ja leishmanioosi (hyttysten välittämät taudit).

Kaikki koiramme tulevat Suomeen Eviran kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti Traces-järjestelmään merkittynä ja tautitestaukset tehdään Responsible Rescue sitoumuksen suositusten mukaisesti. Koirat on madotettu säännöllisesti tarhalla asuessaan sekä saaneet matkaviikolla lakimääräisen matolääkityksen ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan.

Koirat merkitään Suomessa turvasiru.fi-palveluun, jonne omistaja saa omat tunnukset.

Yhdistyksemme toimii jatkuvasti Suomeen adoptoitujen koirien kotimaassa Liettuassa pyrkimyksenä vähentää hylättyjen koirien määrää (jatkuvat koirien steriloinnit/kastroinnit sekä valistustyö) ja auttaakseen tarhalla asuvien koirien elämänlaadun parantamista.

Kiitos, kun tuet vastuullista koiran adoptointia!

Mikäli olet kiinnostunut minusta,niin luethan ensin nämä asiakirjat

1) uusi omistaja infon
2) tärkeää tietoa multiresistenssistä: osa1, osa2
ja osa3
3) rescueiden terveystilastoa

Kun olet lukenut yllä olevat tärkeät infot, niin voit täyttää uusi omistaja kaavakkeen

Koiran kulukorvaus 390,-