Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Linda ♀ leikattu

Syntymäaika / Ikä arvio: 09.2012
Koko: n. 55 cm
Sijainti: Liettua
Alkuperä: Liettua / Penkta Koja

Luonne: kiltti, nöyrä, ihmisrakas

6.8.2019

Olin sellainen maalaistalossa asuva pentujentekokone. Yksi pentue toisensa jälkeen, yksi toisensa jälkeen pentuja, joita kukaan ei oikeastaan halunnut tänne maailmaan. Yksinäinen elämä ulkona ketjun jatkeena. Muka vahtikoira. Mitä sellainen vahtikoira voi tehdä, joka on kiinni parin metrin ketjussa ulkorakennuksessa? Haukkua ja ulvoa yksinäisyyttään.

Minut tuotiin tarhalle lokakuussa 2018, koska omistajani (onneksi) kyllästyivät minuun ja ikuisiin pentuihin. Nyt tämä pentutehdas on lopetettu ja yritän päästä uuteen alkuun elämässäni, ihan oikeana ihmisen parhaana ystävänä. Tähän työhön olen erittäin lahjakas.

Rakastan ihmisiä ja olen kiltti kuin mikäkin iso nalle. Tulen toimeen muiden koirien ja lasten kanssa. Viime talvena eräät suomalaiset eivät millään päässeet minun ohitseni, vaikka paikalla oli parikymmentä muutakin koiraa hakemassa huomiota. Kiipesin heidän syliinsä enkä päästänyt irti tassuillani. Olihan se aika rakkautta ensi silmäyksellä. Nyt olen vihdoin päässyt tänne kodinetsijäksi, kun tuo oman kodin onni ei oikein tärppää omassa kotimaassani.

Suomeen tulevat koiramme on sirutettu ja rokotettu vähintään kahteen kertaan (raivotauti ja viitosrokote). Koirat on testattu seuraavien tautien osalta: babesioosi, anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi (punkkien levittämät taudit) sekä d. immitus (sydänmato), d. repens ja leishmanioosi (hyttysten välittämät taudit).

Kaikki koiramme tulevat Suomeen Eviran kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti Traces-järjestelmään merkittynä ja tautitestaukset tehdään Responsible Rescue sitoumuksen suositusten mukaisesti. Koirat on madotettu säännöllisesti tarhalla asuessaan sekä saaneet matkaviikolla lakimääräisen matolääkityksen ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan.

Koirat merkitään Suomessa turvasiru.fi-palveluun, jonne omistaja saa omat tunnukset.

Yhdistyksemme toimii jatkuvasti Suomeen adoptoitujen koirien kotimaassa Liettuassa pyrkimyksenä vähentää hylättyjen koirien määrää (jatkuvat koirien steriloinnit/kastroinnit sekä valistustyö) ja auttaakseen tarhalla asuvien koirien elämänlaadun parantamista.

Kiitos, kun tuet vastuullista koiran adoptointia!

Mikäli olet kiinnostunut minusta,niin luethan ensin nämä asiakirjat

1) uusi omistaja infon
2) tärkeää tietoa multiresistenssistä: osa1, osa2
ja osa3
3) rescueiden terveystilastoa

Kun olet lukenut yllä olevat tärkeät infot, niin voit täyttää uusi omistaja kaavakkeen

Koiran kulukorvaus 390,-