Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Luvras ♂ leikattu VARATTU

Syntymäaika/ Ikä arvio: 01.2018
Koko: n. 38 cm
Sijainti: Liettua
Alkuperä: Liettua / Penkta Koja

Luonne: hellä ja ihmisrakas

8.10.2019

Minut saatiin kiinni Elektrenain kylästä ja tuotiin tarhalle elokuussa 2019. Voikun voisin kertoa enemmän elämästäni. Varsinaisia katukoiria Liettuassa ei enää ole. Usein meillä kadulla juoksevilla koirilla on omistajat, jotka eivät pahemmin välitä missä vaeltelemme. Me pojat juostaan tyttöjen perään ja mennään sitten kotiin odottamaan jos saisi jotain ruokaa tai pääsisi lämpimään. Omistajat istuvat pullon ääressä eikä heitä yksi koira pahemmin huoleta.

Paikallisista ihmisistä on tullut kovasti huolehtivia ja onneksi heti kun koira jolkottelee ulkona yksistään, niin joku soittaa yksityiselle tarhalle tai kunnan työntekijöille. Kaikki yrittävät tehdä yhteistyötä ja löytää tarhan, jossa olisi tilaa.

Todennäköisesti tällainen oli oma entinen elämäni.

Tarhalla olen ihan mielettömän söpö, rakastavainen ja kiltti koira. Pääsen toimistoon leikkimään henkilökunnan ja heidän lastensa kanssa. Tulen toimeen muiden koirien kanssa. Tytöt ottivat minut mukaan kaupungille kahvilaan ja siellä minulla oli vähän ujo mieli ja stressasin. Yritin kiivetä tarhan tyttöjen syliin ja hakea turvaa. En siis ole mikään rohkea maailmanvalloittaja, vaan pieni pikkukylän vaatimaton poika. Ihmisen paras ystävä.

Suomeen tulevat koiramme on sirutettu ja rokotettu vähintään kahteen kertaan (raivotauti ja viitosrokote). Koirat on testattu seuraavien tautien osalta: babesioosi, anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi (punkkien levittämät taudit) sekä d. immitus (sydänmato), d. repens ja leishmanioosi (hyttysten välittämät taudit).

Kaikki koiramme tulevat Suomeen Eviran kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti Traces-järjestelmään merkittynä ja tautitestaukset tehdään Responsible Rescue sitoumuksen suositusten mukaisesti. Koirat on madotettu säännöllisesti tarhalla asuessaan sekä saaneet matkaviikolla lakimääräisen matolääkityksen ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan.

Koirat merkitään Suomessa turvasiru.fi-palveluun, jonne omistaja saa omat tunnukset.

Yhdistyksemme toimii jatkuvasti Suomeen adoptoitujen koirien kotimaassa Liettuassa pyrkimyksenä vähentää hylättyjen koirien määrää (jatkuvat koirien steriloinnit/kastroinnit sekä valistustyö) ja auttaakseen tarhalla asuvien koirien elämänlaadun parantamista.

Kiitos, kun tuet vastuullista koiran adoptointia!

Mikäli olet kiinnostunut minusta,niin luethan ensin nämä asiakirjat

1) uusi omistaja infon
2) tärkeää tietoa multiresistenssistä: osa1, osa2
ja osa3
3) rescueiden terveystilastoa

Kun olet lukenut yllä olevat tärkeät infot, niin voit täyttää uusi omistaja kaavakkeen

Koiran kulukorvaus 390,-