Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Oliveris ♂ leikataan VARATTU

Syntymäaika/ Ikä arvio: 10.2015
Koko: n. 33 cm
Sijainti: Liettua
Alkuperä: Liettua / Penkta Koja

Luonne: pirteä, leikkisä, ystävällinen

29.10.2019

Näet videostani missä kunnossa tulin tarhalle lokakuun alussa. Omistajani soitti tarhalle ja sanoi, ettei enää voi huolehtia minusta, hakekaa pois. Hmm, sanoivat tytöt. Oliko omistajani ikinä huolehtinut minusta?

Turkkini oli niin paksuissa takuissa, etten voinut edes liikkua kunnolla. Kyllä minulla on nyt kampaajan jälkeen niin kiva ja kevyt olo, että hypin ja juoksen kuin pikku ikiliikkuja.

Ihmisen silitykset ja rapsutukset olivat minulle ihan outoja, katsoin sitä ihmisen kättä pitkään ja menin ihan kiemuralle. Nyt tulen koko ajan luokse ja kerjään lisää rapsutuksia. Tulen toimeen kaikkien ihmisten kanssa, tykkään lapsista ja muista koirista. En ole yhtään pelokas, vaikka en ole mitään hyvää nähnytkään elämäni aikana.

Suomeen tulevat koiramme on sirutettu ja rokotettu vähintään kahteen kertaan (raivotauti ja viitosrokote). Koirat on testattu seuraavien tautien osalta: babesioosi, anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi (punkkien levittämät taudit) sekä d. immitus (sydänmato), d. repens ja leishmanioosi (hyttysten välittämät taudit).

Kaikki koiramme tulevat Suomeen Eviran kaupallisen tuonnin sääntöjen mukaisesti Traces-järjestelmään merkittynä ja tautitestaukset tehdään Responsible Rescue sitoumuksen suositusten mukaisesti. Koirat on madotettu säännöllisesti tarhalla asuessaan sekä saaneet matkaviikolla lakimääräisen matolääkityksen ekinokokkoosia aiheuttavaa heisimatoa vastaan.

Koirat merkitään Suomessa turvasiru.fi-palveluun, jonne omistaja saa omat tunnukset.

Yhdistyksemme toimii jatkuvasti Suomeen adoptoitujen koirien kotimaassa Liettuassa pyrkimyksenä vähentää hylättyjen koirien määrää (jatkuvat koirien steriloinnit/kastroinnit sekä valistustyö) ja auttaakseen tarhalla asuvien koirien elämänlaadun parantamista.

Kiitos, kun tuet vastuullista koiran adoptointia!

Mikäli olet kiinnostunut minusta,niin luethan ensin nämä asiakirjat

1) uusi omistaja infon
2) tärkeää tietoa multiresistenssistä: osa1, osa2
ja osa3
3) rescueiden terveystilastoa

Kun olet lukenut yllä olevat tärkeät infot, niin voit täyttää uusi omistaja kaavakkeen

Koiran kulukorvaus 390,-