4.4.2022

Olen kiltti ja ihmisrakas ja olisin mieluummin lämpimällä kotisohvalla kuin tarhalla pienessä häkissä.

Siirtynyt sateenkaarisillalle 2018. Hyvää matkaa!

Minut löydettiin puuhun sidottuna kunnallisen tarhan edestä huhtikuussa 2016 ja se oli vähän pelottavaa. Omistajani olivat siis päättäneet tuoda minut salaa tarhalle, jossa koirat lopetetaan. Olivat varmaan ajatelleet, että olen jo liian vanha. Minähän en ole vanha ollenkaan, olen täynnä energiaa ja rakkautta. Hampaita minulla ei ole, mutta syön kostutettua ruokaa oikein hyvällä ruokahalulla. 

Lisää uutisia

Minut otettiin kotihoitoon viikonlopuksi ja olipa kivaa. Olen täysin sisäsiisti, tulen toimeen kissojen ja toisten koirien kanssa ja kävelylenkeilläkin ohitan toiset koirat tosi kiltisti.
Yksi pikku juttu – minä sitten haluan nukkua peiton alla kanssasi! Pidän myös lapsista, mutta jos leikitään tosi rajusti, niin kyllästyn ja menen piiloon.