Kiitämme Erkin omistajaa tämän tarinan jakamisesta. Erkin neljä vuotta kotona ovat olleet haasteellisia ja toivomme, että Erkin tarina tuo toivoa muille perheille, jotka kamppailevat erittäin haasteellisen rescuekoiran kanssa.
Hyviä tuloksia voit saada antaessasi koiralle aikaa, työskentelemällä hyvän koirankouluttajan kanssa ja selvittämällä koiran kipupisteet eläinlääkärin avulla.
Alkutiedot keväällä 2018: ”Olen ihan tavis, nuori, energinen ilopilleri. Minut tuotiin tarhalle, kun olin kuulemma aggressiivinen ja purin perheen lasta. Tarhan ihmiset viettivät aikaa kanssani eivätkä yhtään ymmärtäneet, mistä olisi kysymys. Olen sellainen vähän villi ja kouluttamaton, mutta pahaa karvaa minusta ei löydetty. Kukaan ei halunnut minusta kiertolaista, vaan minut lähetettäisiin Suomeen. Siellä ymmärrettäisiin, että koiraa pitää kouluttaa ja lenkittää ja sosialisoida, emme ole tavaroita.”
Erkki muutti meille heinäkuussa 2018 perheemme kolmanneksi rescue-koiraksi. Koiria meillä ollut kymmeniä vuosia eli kaikennäköistä on nähty, mutta täytyy sanoa, että kyllä Erkki silti yllätti eikä välttämättä positiivisesti!
Tässä tuolloin yhdistykselle lähetettyjä sähköposteja:
Kolme päivää kotiutumisen jälkeen: ”Kaikki hyvin Erniksellä, nyt Erkki. Asettui taloksi, syö hyvin ja leikkii paljon, nukkuu yöt rauhallisesti, on aina innokas lähtemään ulos ja meillähän se edestakainen (!) ravaaminen on helppoa kun tarhaan pääsee oven avaamalla. Vetää kovasti hihnassa, sitä täytyy harjoitella, ja on nyt alkuhämmennyksen jälkeen alkanut vinkumaan jäädessään esimerkiksi portin taakse, harjoittelua vaatinee sekin. Kerran on nostanut jalkaa sisällä, en ole ainakaan nähnyt muuta.”
Noin kaksi viikkoa kotiutumisen jälkeen: ”Kuherruskuukausi on ohi ja arki on koittanut sitten meillekin. Alku näyttikin ehkä liiankin hyvältä. Erkki Ernesti alkaa näyttää todellisen luonteensa. Se onkin ilmeisesti kova haukkumaan (ääni oli jo valmiiksi käheä), osoittaa mieltään myös äänekkäästi vinkumalla, yrittää jahdata raivokkaasti kissaa, tempoo remmissä holtittomasti, oma tahto on voimakas eli ei helposti alistu. Työmaata
riittää. Mutta sitten merkityksellinen asia jonka havaitsimme eilen, kun 9-vuotias tyttärentyttäremme tuli ensimmäistä kertaa käymään Erkin tulon jälkeen. Välittömästi kun Erkki huomasi lapsen, sen pää laski alas ja se alkoi tuijottamaan tyttöä ja kiertää kehää tytön edessä, ja sitten… kävi näykkäisemässä häntä kädestä. Tämä tapahtui sitten useammankin kerran. Ja kyse on lapsesta joka on elänyt koirien kanssa eikä osaa pelätä mitään koiraa. Eli nyt se kertomus edellisiltä omistajilta voikin pitää kuitenkin paikkaansa. Toinen asia, voitko kysyä tarhalta ovatko he huomanneet Erkin rapsuttelevan itseään tavallista enemmän, ravistelevan korviaan, purevan tassujaan? Mitä ruokaa sille on syötetty? Tulee mieleen jokin allergia, mutta ennen kuin mennään lääkäriin, pitäisi selvitellä taustat.
Kuukausi kotiutumisen jälkeen: ”Valitettavasti ongelmat Erkin kanssa kasaantuu. Sen viha lapsia (ja kissoja) kohtaan jatkuu. Kyseinen (esimerkiksi ohikulkeva) lapsi ei välttämättä edes huomaa koko koiraa, mutta Erkki hyökkäisi kimppuun jos vaan pääsisi.. Eikä sen pitäminen tarhassa tai koirahuoneessa onnistu ollenkaan koska se haukkuu / vinkuu taukoamatta (ja nostaa jalkaa sisällä). Ratkaisu on ollut se, että kun olin vielä lomalla, Erkki oli mulla remmissä koko ajan, myös sisällä. Kissankin takia. Silloinkin se vikisee vaikka seisoo jalan vieressä eli mitään eroahdistusta se ei voi olla. Remmissä se oli myös eilen, kun se sitten kuitenkin ylsi puremaan lattialla istunutta lapsenlastamme olkapäähän, ja siihen tuli ihan kunnon ruhje 🙁 Surullista on myös se että Erkki ei enää juurikaan leiki muiden koiriemme kanssa. Se haluaa leikkiä vaan yksinään pallolla. Ja entiset leikkimieliset kisailut leluista on muuttuneet totisiksi, Erkki murisee ja näyttää
hampaitaan. Se vaikuttaa koko ajan jotenkin kovin hermostuneelta. Se onkin saanut lempinimen Stressi-Erkki. Se on alkanut syömään ulkonakin ruohoa sellaisella tempolla kuin olisi tarkoitus hoitaa koko hehtaari pois tunnin sisään. Toki aikaa on kulunut nyt vasta kuukausi, toivotaan ettei tilanne ainakaan pahene. Lapsi meillä ollessaan syötti Erkille kaiken ruoan kädestä, ja se meni oikein hyvin… ja seuraavassa hetkessä se on taas valmis puremaan! Käytiin eläinlääkärissä (aika painia sekin), toisessa korvassa oli hiivasienitulehdus. Sai kortisonikuurin muuhun kutinaan ja tippoja korvaan. Tippojen laittaminen osoittautui aika mahdottomaksi, koska sai ilmeisesti lääkärissä sellaisen kammon kaikkeen korvaan laitettavaan. Nyt kävimme viime perjantaina uudelleen ja hiivan määrä on vähentynyt mutta eritettä on vielä. Tassujen pureminen ja muu raapiminen on loppunut (mutta oliko sekin sitten stressiä..?) Laitettiin kerta-ampulli korvaan ja viikon päästä vielä kontrolli.
Reilu kuukausi kotiutumisen jälkeen yhdistykseltä kysyttiin, että haluammeko että Erkille etsitään uusi koti.
”Älkää ymmärtäkö väärin, emme millään muotoa ole luovuttamassa Erkin suhteen 🙂
Yritämme itse saada käytösongelmia kuriin ja sitten jos toteamme ettemme pärjää, otamme yhteyttä kouluttajaan. Onneksi (tai harmiksi..) lapsi ei asu meillä vaan käy vaan välillä. Onneksi siksi, ettei koko ajan tarvitse olla haukkana vahtimassa (ja harmiksi siksi, ettei ole ”harjoittelukappaletta” läsnä). Toki asia täytyy saada hallintaan, eihän koiran kanssa voi muutoin liikkuakaan missään. Ja on todettava, että Erkki murisee myös aikuisille, ei kohdistu vain lapsiin. Purrut se ei ole kuin sen kerran, näykkinyt kyllä, myös
aikuisia. Ehkä se on pelkoagressiivisuutta, mutta aika hankala muoto siitä sitten, koska Erkki hyökkää vaikka kohde ei edes huomaa koko koiraa! Eli tässä tapauksessa ei riitä, että koira jätetään huomiotta. Toisaalta vaikuttaa, että eihän se voi pelätä mitään, koska se on niin kova kukkoilemaan. Kissa on todella myös ongelma. Erkki ja kissa on koko ajan eri tilassa tai Erkki remmissä. Mutta totutellaan, muutaman kerran on oltu jo samassa huoneessa(!) ja Erkki suht rauhallisena. Ja ääniongelma on aikamoinen, Erkki haukkuu paljon ja vikisee ja uikuttaa. Kärsivällisyyttä vaatii, Erkillä on todella kimeä
ääni! Yritämme olla huomioimatta, näyttää että äänellä ei saa mitään aikaan, ruokaa ei tule, ovi ei aukea, ihminen ei liiku eteenpäin ja niin edelleen. Lisäämme liikuntaa (nyt on helteet ohitse), toisaalta harjoittelemme aktiivista rauhoittumista eri paikoissa. Mutta on hyviäkin asioita, hihnakäyttäytyminen on parantunut, autossa ei ongelmia. Vaikuttaa siltä, että Erkki nyt vasta alkaa luoda suhdetta meihin, jäykkä se on edelleen kaikessa käsittelyssä, mutta kuitenkin se hakeutuu itse luokse, heiluttaa häntää nähdessään. Aiemmin kun se on ollut omissa oloissaan. Mutta odotellaan, Erkillä on ollut rankka alku elämälle, sitä on palloteltu paikasta toiseen, toki sille on annettava aikaa.
Kaksi kuukautta kotiutumisen jälkeen: ”Lapsia ei ole meillä ollut kylässä, joten sen suhteen en tiedä mikä on Erkin tilanne. Eilen kävimme rautakaupassa ja Erkki alkoi kyllä heti murista kun näki lapsen, eli tilanne varmaan sama kuin ennenkin. Kissan kanssa ”eristys” jatkuu. Samassa huoneessa on oltu, kun Erkin huomion pitää makupaloissa, mutta muutoin ei onnistu. Erkki alkaa huutamaan heti, jos kissa naukaisee vaikka ”toisessa päässä taloa”. Sitruunapanta on jouduttu ottamaan käyttöön kiljumisen rajoittamiseksi, toivotaan että väliaikainen ratkaisu. Luulen että Erkin tilanne on sekoitus stressiä paikanvaihdoksesta ja hankalaa murrosikää. Se kiihtyy todella nopeasti, jäystää pakonomaisesti leluja, ruohoa, huonekaluja yms., vinkuu, haukkuu, tempoo hihnassa sinne tänne. Sen liikkuminenkin on sellaista töpöttämistä, koko koira on niin pinkeänä. Ei toki koko aikaa, osaa nukkua yöt hyvin, osaa rentoutua jo sylissäkin (kynsien leikkuu sujuu), hakeutuu jo lähelle saamaan rapsutuksia. Seuraa minua vessaan ja suihkuun ja siis kaikkialle. En vähättele ongelmaa, tällä hetkellä tämän koiralauman kanssa on raskasta ja hankalaa, mutta tilanne varmaankin helpottaa, kun aikaa kuluu. Seuraavaksi suunnitelmissa on hankkia isoja putkiluita pureskeltavaksi (katsotaan saadaanko vatsa kestämään), ja mietin että kehtaanko mennä juoksuttamaan Erkkiä meidän mamman potkupyörällä 🙂 Polkupyörällä koitin muutaman kerran, mutta en uskalla, Erkki kun vetää niin paljon… Erkillä todettiin silloin hiivatulehdus korvassa, mutta sen perinteinen hoito (korvahuuhde ja kortisonitipat) osoittautui mahdottomaksi edes useamman ihmisen voimalla. Joten, kävimme lääkärissä saamassa korvaan kerta-ampullin muutamaan kertaan. Ja huuhtelu keittosuolaliuoksella koska lääke pitää saada pois korvasta.
Nyt on alkanut jälleen vähän ravistelemaan päätä mutta mitään ei näy. Lääkäri oli sitä mieltä, että pitäisi ottaa MRSA-näyte ja tarvittaessa mennä sairaalaan, jossa kameran avustuksella otetaan korvasta näyte, mikä bakteeri siellä jyllää. Seurataan tilannetta.
Tämän jälkeen otin yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan. Hänen mukaansa koiralla on luultavasti pitkittynyttä stressiä kotiutumisvaiheessa, joka tekee koiran käytöksestä normaalia kiihtyneempää ja vaikeuttaa uuden oppimista. Lähdimme eteenpäin täsmäohjeilla tutustuttamaan koiraa ja kissaa, mutta niitä pidetään edelleen erillään. Aloitettiin ’hajujen vaihto’ – esim. samaa makuualustaa viedään edestakaisin
koiran ja kissan luo. Tällöin toisen hajusta tulee normaalia asuinympäristöön kuuluvaa, siitä ei tarvitse kiihtyä. Tätä jatketaan niin kauan että haju ei aiheuta kummassakaan sen ihmeempää reaktiota. Sitten voidaan avata näköyhteys hyödyntämällä koiraporttia, verkkoa tai muuta estettä. Kissan pitää edelleen halutessaan päästä pois näkyvistä. Kun ollaan päästy vaiheeseen, että koira ja kissa esimerkiksi haistelevat toisiaan portilla, voidaan siirtyä harjoittelemaan samaan tilaan. Koira pidetään hihnassa ja palkitaan rauhallisuudesta. Jos koira kiihtyy nimenomaan kissan äänestä, harjoitella voidaan myös soittamalla kissan ääniä Youtube-videoilta. Tämä ei toiminut Erkin kohdalla, se ei pitänyt ilmeisesti ääniä ’oikeina’. Kävimme myös pentukurssilla puolisen vuotta kotiutumisen jälkeen. Pentukurssille Erkki ei tietenkään ikänsä puolesta olisi kuulunut, mutta mielestäni siitä oli hyvä aloittaa. Mutta, vaikutti että olimme kurssilla kuitenkin liian aikaisin. Harjoitukset sujui hyvin makupalojen voimalla, mutta Erkillä ei vielä silloin ollut minuun tarpeeksi luottamuksellista suhdetta, ja koko tilanne oli sille kovin stressaava. Kysyin kouluttajalta apua myös luoksetulon vahvistamiseen. Vastaus kouluttajalta: Kun Erkki on vapaana / päässyt irti niin sillä on mahdollisuus itse valita sen mielestä paras vaihtoehto toiminnalle. Kun se ei luota ihmiseen vielä tarpeeksi, se valitsee todennäköisesti sen, ettei tule luokse ainakaan mielellään, vaikka tietäisi sen olevan se odotettu käytös. Epävarmuus voittaa luoksetulosta saatavan palkkion. Tähän ei oikeastaan auta kuin aika ja kontaktiharjoitukset. Toki luoksetulon matkalla on merkitystä. Mitä lyhyempi matka, sitä todennäköisemmin Erkki tulee. Ja palkan täytyy olla jotain ihan superia. Itse tekisin tuota harjoitusta ihan ruokailun yhteydessä. Muut koirat pois vaan samasta tilasta, ettei Erkki oleta kaikkien taistelevan samasta
sapuskasta. Erilaiset kontaktiharjoitukset vievät oikeaan suuntaan sillä tavoin, että niissähän koiralla on myös mahdollisuus valita tarjoaako se jotain toimintaa vai ei. Jos se päättää olla tarjoamatta ja on passiivinen, kertoo se useimmiten siitä, että se ei ole saanut aikaisemmin valita ja päättää mitä tekee ja sen itsevarmuus on matalalla tasolla. Vähitellen koira oppii kyllä tarjoamaan eri vaihtoehtoja joko miellyttääkseen omistajaa
tai palkan toivossa. Jos Erkillä ei ole vielä tarvetta miellyttää omistajaa niin taas sitä parempaa palkkaa tarjoaisin. Olkoon ihan mitä vaan syötäväksi koiralle kelpaavaa. Tämä luottamuksen hankkimisen tie on pitkä, mutta ei ollenkaan mahdoton.
Tilanne muutoin silloin: Erkin kanssa meillä edelleen väännetään, haukkuu, vinkuu, piippaa, saa raivoreaktion kissasta, murisee joillekin vieraille ihmisille, etenkin lapsille. Mutta, tilanne on koko ajan pikkuhiljaa rauhoittumaan päin. Erkki on alkanut luottamaan ihmisiin enemmän ja se oppinut hakemaan apua meistä kun tilanne on sille liian vaikea.
Reilun vuoden kuluttua kotiutumisesta kävimme samaisen ongelmakoirakouluttajan luona lähikurssilla. Siellä tuli sitten olo että eihän meidän Erkillä ole mitään ongelmaa, verrattuna muihin kurssille osallistuneisiin! Siellä etsittiin omalle koiralle sopivinta tapaa palkata, harjoiteltiin hajujäljen seuraamista, erilaisilla alustoilla liikkumista, pelottavaan paikkaan menemistä, muiden eläinten kohtaamista (hevoset, vuohet, kanat, kissat). Erkkihän oli siellä kurssin priimus!
Fyysisille vaivoille, joita Erkillä oli alusta alkaen, löytyi lopulta syy monien eläinlääkärikäyntien, allergiatestin ja kahdesti tehdyn eliminaatiodieetin jälkeen. Se on vahvasti allerginen punkeille – varastopunkille ja huonepölypunkille, ja sillä on myös atopia. Lääkekokeilujen jälkeen apu löytyi Cytopoint- pistoksesta, joka on annettava säännöllisesti, mutta sillä oireet pysyvät poissa, ja se on ollut suuri helpotus!
Valitettavasti lääkkeellä on nyt keväällä ollut saatavuusongelmia, toivotaan että tilanne paranee. Mahdollinen ruoka-aineallergia ei ole vielä selvillä, pistoshoidon ansiosta oireet ovat hävinneet, joten Erkki pystyy syömään ’normaalia’ hypoallergeenistä kuivamuonaa sekä muutakin kohtuudella.
Alkuvuodesta Erkillä todettiin myös mahdollinen välilevyn pullistuma selässä, röntgenkuvasta ja palpaatiolla asiaa ei pysty varmuudella toteamaan. Hermokipulääke on ollut käytössä siitä lähtien, myös osteopaatin vastaanotolla on käyty. Valitettavasti siitä ei ollut apua, mutta näyttäisi että tilanne paranee kun aikaa kuluu.
Tilanne kesän 2022 alussa. Erkki on reaktiivinen koira, perusluonne ei muutu, mutta käyttäytymistä hiotaan jatkuvasti, jotta arki olisi koko ajan helpompaa. Erkki haukkuu edelleen enemmän kuin muut koiramme, mutta hiljenee kyllä käskystä. Kissan ja lapsien suhteen on saavutettu valtava loikkaus parempaan päin, siitä todisteena oheiset videot. Erkki on suuri persoona ja me jatkamme yhdessä
eteenpäin, toisiamme koulien.
Uskoisitko oheisia videoita katsomalla, että kyseessä on koira jolla oli tapana hyökätä lasten ja kissojen päälle?
