Päivän ajomatkan päässä Helsingistä, noin 400 km Tallinnasta, sijaitsee idyllinen Birzain pikkukaupunki. Siellä tiimimme on ollut kylässä jo 7 vuoden ajan Mazas Draugas eläinsuojeluyhdistyksen Anzelikan vieraana. Birzaissa on komea linna ja pari trendikästä kahvilaa, joista saa kahvia mantelimaidolla ja kasvisruokaa. Oluen valmistamisella on vanhat perinteet ja pienten omakotitalojen pihojen nurmikko on moitteettomasti leikattu.

Eläinsuojelijoilta pikkukaupungin idylli jää näkemättä. Katseet harhailevat pihojen perälle jossa ketjut kilisevät ”vahtikoirien” kaulassa. Silmä tarkkana, jos tien yli juoksisi koditon koira. Ongelmapihat ovat vähän kaupungin ulkopuolella ja tämän jutun piha olisi voinut jäädä kokonaan piiloon, elleivät viereisellä hautausmaalla käyvät ihmiset olisivat valittaneet pihasta kylätoimikunnalle.

Liettualaiset hoitavat hautoja ahkerasti ja kyseisellä hautausmaalla käyvät ihmiset joutuivat toistuvasti koiralauman hyökkäyksen kohteeksi. Paikka on vain 20 km Birzain kaupungin keskustasta ja pari kilometriä päätiestä, mutta paikka on kovasti syrjässä metsikön piilossa.

Hautausmaan vieressä on pieni puinen mökki, siivoton piha, kaivo ja pieni ulkorakennus, sekä lukematon määrä koiria. Varmaan nelisenkymmentä ellei enemmän. Koirien lukumäärää on mahdoton laskea. Taloa asuttaa hieman noitaa muistuttava hapsutukkainen mummo. Vihainen sellainen. Hänellä on oma elämänsä ja hänellä on kaikki hyvin.

Siitä on jo viisi vuotta, kun Mazas Draugas alkoi käydä pihalla sen jälkeen kun koirista alkoi tulla valituksia. Anzelika ei muista, kuinka monta kertaa hän on käynyt pihalla. Meidän tiimimme on käynyt paikalla kolme kertaa, Liettuan edustaja useammin.

Käyntien tarkoituksena on saada koiria pois pihalta tarhalle, hoidettavaksi, sterkattavaksi ja parempaan elämään. Tehtävä on lähes mahdoton. Ensinnäkin noitamummo on kovasti agressiivinen. Hän ei halua vierailijoita eikä halua antaa koiria pois. Joskus mukaan on otettu toinen eläkeikäinen rouva, jos vaikka yhteistyö lähtisi pelaamaan paremmin kun eläkeläinen puhuu eläkeläiselle. Joskus mukana on poliisi ja kunnan viranomainen. Valitettavasti noitamummolla ei ole mitään pelkoa tai kunnioitusta virkavaltaa kohtaan. Virallisesti koiria ei voida ottaa huostaan. Koirien eläinolosuhteet ovat Liettuan lakien mukaan täysin hyväksyttävät. Ei haittaa, vaikka koirat juoksentelevat ympäri peltoja, lisääntyvät holtittomasti, näkevät nälkää, katoavat ja kuolevat tauteihin. Sellaista on koiran elämä.

Joskus yritetään olla ovelia. Noitamummo käy pari kertaa viikossa Birzaissa kaupassa. Kaupan työntekijät soittavat Anzelikalle ja Anzelika ajaa paikan päälle kun noitamummo ei ole kotona. Silloinkin on lähes mahdoton saada koiria kiinni. On turhauttavaa nähdä, kun pikkuinen koira haukkuu hurjasti vierailijalle ja katoaa kauas pellolle. Ruoka ja nakit kelpaavat, mutta koirat eivät suostu kahta metriä lähemmäksi ihmistä. Koirat pelkäävät omistajaansakin. Ainoa tapa saada koiria kiinni, on houkutella koirat sisälle mökkiin ja napata kiinni, kun koira ei pääse sängyn alta tai nurkkauksesta karkuun.

Joskus paikalle on jätetty loukku, tuloksetta. On sitä yritetty päästä väkisin taloon sisällekin, vaikka se olisi täysin laitonta. Valitettavasti lahon mökin lukko on vahva. Joskus noitamummo antaa periksi ja päästää Anzelikan tiimeineen sisään. Noitamummo saattaa ottaa koiran kiinni, näyttää sitä Anzelikalle ja päästää koiran irti juuri kun Anzelika voisi ottaa koiran syliin. Nauraa vielä perään. Oli meillä yksi hyvä vuosi kun saimme useankin koiran kiinni ja tarhalle. Nämä koirat pääsivät Suomeen.

Vierailut pihalla eivät silti ole turhia, sillä koirat ovat kovasti nälkäisiä ja heille jätetään aina kuivamuonaa tarjolle.

Näitä pihoja on paljon ympäri Liettuaa. Joskus vuosien kuluttua nämä vanhat mökkien asukit kuolevat pois, koirat saadaan tarhoille, mökit jäävät tyhjiksi ja maailmasta tulee taas vähän parempi paikka eläimille. Sitä odotellessa.