Liettuan hylätyt koirat
Liettuan hylätyt koirat – keitä he ovat?
Pet Rescue Finland on vuonna 2016 perustettu yhdistys, joka auttaa koiratarhoja ja niiden asukkeja Liettuassa keräämällä avustustavaroita, rahoittamalla sterilointiprojekteja sekä etsimällä koirille koteja Suomesta.
Nereikalinga –
on useimmin kuultu sana Liettuan tarhoilla. Suomeksi vapaasti käännettynä tämä tarkoittaa “tämä koira ei ole enää meille tarpeellinen”. Liettua on täynnä koiria, jotka eivät ole omistajilleen tarpeellisia. Usein omistajat itse tuovat koirat tarhalle, kaikkein ikävimpiä ovat tapaukset, joissa laiminlyöty seniorikoira tuodaan tarhalle ja omistajat pyytävät tilalle ketjun päähän nuorta ja vahvaa koiraa. Olisi mukava vaihtokauppa, eikö vain? Joskus sana NEREIKALINGA tulee esille eläinsuojelijoiden aloitteesta. Naapurit valittavat laiminlyödystä koirasta, eläinsuojelijat tulevat pihalle ja kysyvät omistajalta, onko tämä koira teille tarpeellinen? Vastaus riippuu vähän koiran omistajien päihtymisen tilasta. Joskus koira on kovasti tarpeellinen omistajalleen siinä ketjun päässä, toisena päivänä ei niinkään.
Surullisimmat kuvat, jotka kiertävät Liettuan sosiaalisessa mediassa, ovat kuvat koirasta, jotka ovat kuolleet ketjun päähän omistajan silmittömän väkivallan takia tai nälkään, sairauteen ja kylmään. Ketjukoirilla ei ole mahdollista juosta karkuun, etsiä ruokaa tai suojaa. Ketjukoirat ovat tuomittu ikuiseen vankilaan ja kärsimykseen. “Tämä koira ei ole meille tarpeellinen”, tällä koiralla ei ole arvoa.
Onko koiratarha ongelma vai ratkaisu?
Tarhoja löytyy Liettuasta paljon ja kaikki tarhat ovat kovin erilaisia niin fyysisten olosuhteiden kuin koirien hoidonkin osalta. Pääkaupungin Vilnan ympärillä on 25 tarhaa, Kaunasin ympärillä 14 tarhaa. Pitkäjänteistä eläinsuojelutyötä tekevät tarhat toimivat rekisteröityinä voittoa tavoittelemattomina yhdistyksinä ja tarhoilla on eläintenpitoluvat, jolloin viranomaiset valvovat tarhojen toimintaa. Liettuassa on myös osakeyhtiöinä toimivia tarhoja ja yksityisten ihmisten pihoja, joille pelastetaan naapurien tarpeettomia koiria.
Pitäisi olla selvää, että maassa, jossa on paljon tarhoja ja kaikilla tarhoilla ongelmana tilanpuute ja jatkuva paine ottaa vastaan hylättyjä koiria, ongelman juurisyy on maan huono eläinsuojelutilanne, eläinten kaltoinkohtelu ja hylättyjen eläinten suuri määrä. Jos Liettuan koiratarhat lopetettaisiin, niin tarpeettomien koirien paine siirtyisi kaduille ja kylille. Liian usein puhelimessa kuullaan uhkaus “Jos ette ota koiraani tarhalle, niin vien koiran metsään ja jätän sinne”. Voidaan siis yhdessä todeta, että Liettuan koiratarhat yrittävät parhaansa mukaan hoitaa koiria, joita kukaan ei halua, niitä ei kenellekään tarpeellisia koiria.
Onnistuvatko tarhat koirien hoitamisessa? Se on toinen kysymys. Olemme kymmenen toimintavuotemme aikana nähneet mitä erilaisimpia haasteita tarhojen toiminnassa. Koirien pelastaminen on helppoa verrattuna siihen, mikä työ alkaa koiran saapuessa tarhalle. Jos tarha palkkaa työntekijöitä ja eläinlääkäreitä hoitaakseen koiransa hyvin, niin tarhan kuukausittaiset kiinteät kulut ovat useita tuhansia euroja. Jos tarha toimii pelkästään vapaaehtoisten turvin, niin koiria ei yksinkertaisesti ehditä hoitaa hyvin. Pahinta on, jos tarhat alkavat säästää rahaa koirien rokottamisessa tai koirien steriloimisessa. Jos tarha antaa steriloimattoman koiran uuteen kotiin Liettuassa, niin aivan varmasti tämä koira saa vahinkopentuja lisäten näin tarpeettomien koirien ongelmaa.
Monella tarhalla osataan pelastaa koiria, mutta sen jälkeen toiminta on vähintäänkin kaoottista. Rahat eivät riitä koirien hoitamiseen, stressaantunut tai pahimmissa tapauksissa alkoholisoitunut tarhan johtaja karkottaa vapaaehtoiset, adoptiosta kiinnostuneet perheet ja muut hyvää tarkoittavat ja apuaan tarjoavat ulkopuoliset vihaisilla sanoillaan, tulee sokeaksi toimintansa laadusta eikä loppujen lopuksi edes halua antaa koiria adoptioon, varsinkaan ei ulkomaille. Näin tarhasta tulee paikka, jossa koirat “marinoituvat” elämänsä loppuun asti.
Meillä ulkopuolisena eläinsuojeluyhdistyksenä on haastava rooli välikätenä. Tärkein roolimme on auttaa eläimiä ja juuri sen vuoksi teemme yhteistyötä tarhojen kanssa, joilla on haasteita ja paljon autettavia koiria. Tarhat, joilla on vähän koiria ja asiat järjestyksessä, eivät tarvitse suomalaisten apua. Joudumme todistamaan paljon erilaisia kompromisseja tarhan toiminnassa, mutta emme voi alkaa saarnata miten asiat pitäisi tehdä paremmin. Yritämme aina keskustella, auttaa ja tehdä yhteistyötä. Jos tarhalla on vaikeuksia steriloida koiria, ehkä voimme kerätä rahaa sterilointeihin ja auttaa koirien kuljettamisessa eläinlääkärille? Jos tarhalla ei ole lämpimiä tiloja vanhuskoirille, ehkä voimme rakentaa sellaisen? Jos tarhalla on eläinlääkärin apua tarvitseva koira, ehkä voimme kerätä rahaa ja hoitaa koiran terveeksi? Tärkein asia on se, että tarhalla ollaan valmiita keskustelemaan haasteista, myöntämään epäkohdat ja tarha on valmis ottamaan vastaan apua.
Vaikka tarhojen fyysiset tilat koirille saattaisivat olla huonot ja haastavat, niin tärkein asia on tarhan perustyö ja arvot. Pelastetut koirat pitää hoitaa, rokottaa, steriloida ja etsiä koirille parhaat mahdolliset kodit. Tarhat, jotka tekevät tätä tärkeää perustyötä, ovat parhaita tarhoja. Hyvät tarhat yrittävät myös parantaa koirien olosuhteita aina, kun rahat riittävät. Uusia ulkotarhoja, sisätiloja, uusia seiniä, isompia huoneita. Työ ei lopu koskaan. Vielä pari vuotta sitten moni tarha piti koiria ulkona koirankopissa ketjussa kiinni. Nämä ajat alkavat olla onneksi ohi. Seuraavaksi kaikki tarhat haaveilevat mahdollisuudesta pitää kaikkia koiria sisätiloissa eikä ulkoaitauksissa paukkupakkasilla. Toiveena on, että edes seniorikoirat ja pennut pääsisivät sisätiloihin. Tähän toiveeseen on vielä pitkä matka.
Tarhat saavat perusrahoituksensa yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä. Liettuassa voi antaa 1,2 % verorahoistaan mille tahansa voittoa tavoittelemattomalle yhdistykselle ja näin koiratarhat saavat vuoden perusrahoituksen, joka on tarhasta riippuen noin 10.000 – 500.000 euroa. Lisäksi rahaa kerätään vuoden ympäri koirien eläinlääkärinkuluja ja lääkkeitä varten, kiinteistön hoitoon, kuten lämmitykseen ja jätehuoltoon, koirien ruokaan, siivousvälineisiin, bensakuluihin, hajoavien paikkojen kunnostamiseen. Joillakin tarhoilla on sopimukset kuntien kanssa kaduilta löytyvien koirien huostaanottamiseksi ja oikeudenkäynnin ajan huostaanotettujen koirien hoitamiseksi.
Jos eläinsuojelutilanne Liettuassa olisi hyvällä mallilla ja kaikki tarhat olisivat hienosti hoidettuja, koirat iloisia ja terveitä eikä koiria olisi liikaa, niin meitä suomalaisia ei tarvittaisi. Valitettavasti tilanne on erittäin haastava ja meidän kaikkien apua tarvitaan.
Yksikin ketjun päähän väkivaltaisesti kuoleva koira on liikaa. Yksikin täpötäynnä koiria oleva tarha on liikaa. Tavoitteemme on “tyhjät tarhat koira ja kylä kerrallaan vuoteen 2036 mennessä”. Tavoite on mahdollinen ja siihen tarvitaan pitkäjänteistä työtä, johon kuuluvat adoptiot, steriloinnit, apu tarhoille ja valistus.
Koirien hoito tarhoilla – mitä uutta on ilmassa?
Eläinlääkäriasemien taso ja eläinten saama hoito on edistynyt järein harppauksin Liettuassa. Nykyään tehdään toimenpiteitä ja leikkauksia laitteistoilla, joista vielä viisi vuotta sitten pystyi vain haaveilemaan. Isojen kaupunkien ja maaseudun pienempien kaupunkien ero on vielä suuri, mutta esimerkiksi Klaipedaan on vihdoin avattu ensimmäinen 24/7-eläinlääkäriasema, jossa koirat saavat apua myös kiireellisissä tapauksissa. Enää ei tarvitse katsella, miten koira kuolee sisäiseen verenvuotoon kun missään ei ole apua tarjolla. Hammasröntgen on jo helpommin saavutettavissa ja erikoiseläinlääkäreillä on tarvittavat laitteen diagnoosin tekemiseen.
On täysin inhimillistä, että tarhojen koirien hoidossa on nyt menossa tietty ylimenokausi, jossa koiria jopa “ylihoidetaan”. On vaikea katsoa tarhalla huonokuntoista seniorikoiraa, joka tuskin pysyy pystyssä ulkohäkissään ja kuulla, että koira viedään sadan kilometrin päähän Vilnaan magneettikuvauksiin. Onko tämä viisasta ottaen huomioon tarhojen jatkuvan rahapulan ja parantaako tämä vanhan koiran elämänlaatua tarhaoloissa?
Olemme varmoja, että tämäkin tilanne tasaantuu ajan kanssa. Tällä hetkellä olemme iloisia, että vihdoin Liettuassa ymmärretään koirien hammashoidon tärkeys, ortopediset ongelmat, vanhan koiran sairaudet ja perusasiat koiran kivusta. Tarhoilla elävien koirien hoito on paljon parempaa kuin kymmenen vuotta sitten, kun aloitimme toimintamme.
Eutanasiakeskustelut ovat yhä ajankohtaisia ja ehkä vieläkin ajankohtaisempia kuin ennen. Kolmasosa tarhan koirista saattaa olla niin vaikeita tapauksia, että heille ei tule ikinä löytymään kotia ja koiran elämänlaatu tarhalla on kyseenalaista. Koira, jota yksikään ihminen ei voi koskea tai lähestyä. Koira, jolla on vanhan päävamman takia vaikeita neurologisia oireita. Nivelrikkoinen koira, joka tuskin pystyy kävelemään. Lista on pitkä. Eläinlääkärien mahdollisuudet ja tahto auttaa koiria yhdistettynä tarhojen pelkoon tehdä eutanasiapäätöksiä johtaa lopulta koirien kärsimykseen. Totta kai jokainen tarhalle tullut koira ansaitsee parhaan mahdollisen hoidon. Ihmeitä tapahtuu joka päivä ja toivottomalta näyttänyt koira tervehtyy ja alkaa luottaa ihmiseen. Aina näin ei kuitenkaan käy.
Georgian koirien skandaali
Liettua on aina ollut koirien kulkureitti Eurooppaan Valko-Venäjältä ja muualta kolmansista maista. Suurin osa koirista on pentutehtailukoiria, jotka ajavat Liettuan läpi muihin maihin osana isoa, kansainvälistä, rikollista ja voittoisaa toimintaa. Ukrainan sodan alkaessa Liettuaan, kuten muuallekin Eurooppaan, pelastettiin paljon Ukrainan katukoiria pois sodan jaloista. EU:n alueella koirat liikkuvat vapaasti ja Liettuan tarhoille tulee omistajien hylkäämiä koiria, jotka ovat alunperin esimerkiksi Latviasta, Puolasta, Espanjasta. Tarhalle päätyvän koiran tausta on aina arvoitus, siksi adoptiotoiminnassa koiran rokotusten osalta suojaudutaan riskeiltä eli koira on aina kahteen kertaan rokotettu Liettuassa ennen Suomeen tuloa ja asuu tarhalla karanteeniajan. Koiran tuonti on turvallista, oli koiran alkuperä mikä tahansa.
Moni on kysynyt, miksi entinen yhteistyötarhamme Penkta Koja toi kodittomia koiria Georgiasta? Oliko heillä joku oma etu kyseessä? Taloudellinen etu?
Kyseessä on melkoinen matka ihmismieleen. Liettualaiset adoptoivat nykyisin paljon koiria ja adoptiosta on tullut muoti-ilmiö, aivan kuten Suomessakin. Lieveilmiönä on tapahtunut sekin, että se tavallinen lyhytjalkainen maaseudun ketjukoira ei ole niin mielenkiintoinen pelastettava. Liettualainen trendikäs nuori pelastaa mieluummin georgialaisen koiran, koska se on erilaista ja eksoottista ja Georgiassa on kodittomia katukoiria toisin kuin Liettuassa. Liettuaan tuodaan jopa galgoja Espanjasta.
Pientenkin kaupunkien tarhoilta nuoret, kivat ja pienet koirat löytävät kodin nopeasti ja jäljelle jää isoja, vanhempia ja vaikeammin adoptoitavia koiria. Siten adoptio ulkomailta on houkutteleva vaihtoehto, koska näin voi saada itselleen nuoren ja kauniin koiran ehkä helpommin kuin oman maan tarhalta.
Meistä tämä tuntuu tietenkin uskomattomalle. Tarhoille on tungokseen asti tulossa hylättyjä, kaltoinkohdeltuja maaseudun ketjukoiria ja silti paikallinen perhe valitsee ulkomailta tuodun rescuekoiran mieluummin kuin oman maansa hylätyn koiran. Siksi meillä suomalaisilla onkin adoptioiden suhteen sitä tärkeämpi moraalinen rooli. Meidän tulee auttaa niitä koiria, jotka jäävät näkymättömiksi omassa maassaan.
Georgialaiset eläinsuojelijat ovat jo parin vuoden ajan ottaneet aktiivisesti yhteyttä Liettuan eläinsuojelijoihin ja pyytäneet apua. Useat yksityiset liettualaiset tuovat koiria Georgiasta ja useat tarhat ovat tuoneet koiria Georgiasta. Yhdistyksemme ilmoitti jo vuonna 2023 kaikille yhteistyötarhoillemme, että me emme hyväksy emmekä tue tällaista toimintaa, emmekä voi jatkaa yhteistyötä tarhan kanssa, joka tuo kodittomia koiria muista maista kiertoteitse samalla, kun oman maan eläinsuojelutilanne on räikeän huono. Ilmoitimme asiasta myös Liettuan viranomaisille, jotka tulivat ilmoituksemme johdosta tarhoille tarkastamaan Georgian koirien rokotuksia ja vaativat koirien karanteenia ja raivotaudin vasta-aineita. Kaikesta huolimatta, Penkta Koja jatkoi salaa meiltä koirien tuontia, joten kun tämä asia selvisi syksyllä 2025 Ylen tekemän ohjelman myötä, niin yhteistyö lopetettiin. Meillä on paljon ymmärrystä ja sympatiaa tarhojen haasteille ja yritämme aina auttaa ja keskustella, mutta meillä on myös selkeät rajat siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Penkta Kojan tarha sai paljon myönteistä julkisuutta Liettuassa pelastaessaan katukoiria Georgiasta. Liettualainen suuri yleisö ei välitä raivotaudin uhasta kuten me suomalaiset ja heille koirien pelastaminen muista maista oli erittäin kunnianarvoinen ja hyvä työ. Meidän ja viranomaisten protestointi oli vain pieni soraääni, jota kukaan ei ottanut vakavasti.
Liettualaiset koiranomistajat – onhan se hienoa kun koiralla on oma koti, vai onko?
Aloitetaan positiivisella mielellä. Liettuassa on paljon enemmän hyviä koiranomistajia kuin silloin kun aloitimme toimintamme (2016). Isojen kaupunkien hyvinvointikuplassa koirat puetaan takkeihin ja tossuihin ja koirat saavat laadukasta ravintoa. Muodikkaat nuoret istuvat muodikkaan koiransa kanssa muodikkaissa kahviloissa ja koirille tarjotaan puppychinoja. Koirankoulutuksessa eletään nousuhuumassa ja tarjolla on kaikkea mahdollista nenätyöskentelystä agilityyn. Kaduilla ei juokse kodittomia koiria ja maassa on sirutuspakko. Jos kaikilla koirilla on omistajat, niin mitä me suomalaiset täällä oikein touhuilemme?
Hyvinvointikupla on kuitenkin kovin pieni. Vain 20 km Vilnan vanhasta kaupungista on kyliä, joiden pihoilla on se ketjuun sidottu nälkäinen koira. Koirien loputon haukunta on Liettuan maaseudun ääni. Nämäkään koirat eivät ole kodittomia, vaan heillä on omistajat. Lailliset omistajat, joiden mielestä koira on heidän omaisuuttaan ja he voivat tehdä koiralle mitä haluavat. Lailliset omistajat, jotka eivät ikinä vie koiraa eläinlääkäriin, ruokkivat koiraa perunankuorilla ja tappavat vahinkopennut.
Suomesta katsoen voi olla vaikea uskoa, että usein koiran elämä koiratarhalla on parempaa ja laadukkaampaa kuin oman omistajan luona. Koiran pitäminen ketjussa talon pihalla ilman lenkitystä, sosialisointia ja usein ilman ruokaa, vettä tai suojaa sääolosuhteilta on eläinrääkkäystä. Koirat eivät saa eläinlääkärin hoitoa sairastuessaan. Usein kaulapanta jää koiran ihon alle lihakseen koiran kasvaessa. Koirilla on ulkoloisia ja sairauksia. Omistajilla on usein päihdeongelmia ja liian usein omistajat vain muuttavat ulkomaille tai toiseen kaupunkiin ja jättävät koiransa yksin autioituneen talon pihalle. Liian usein omistajat potkivat ja hakkaavat ketjussa avuttomasti pidettyjä koiriaan.
Myös kaupungeissa on todella yleistä, että koiraa pidetään ulkona ahtaassa ulkohäkissä. Vilnan varakkaimmissa kaupunginosissa näkee hienoja taloja, kalliita autoja ja sitten yksin häkissä saksanpaimenkoira, jonka tehtävä on haukkua yöt ja päivät ja näin “vartioida” taloa. Koira pääsee lenkille ehkä kerran viikossa, kun sattuu olemaan hyvä ilma ja omistajalla on aikaa. Toinen koiranomistajien ryhmä ovat omistajat, jotka päästävät koiransa pihalta ulos ulkoilemaan itsekseen lähiöalueilla. Koirat aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä ja leikkaamattomat poikakoirat tietenkin etsivät lähimmän ketjun päässä istuvan tyttökoiran ja näin koirapopulaatiot vain lisääntyvät. Koira voi jäädä auton alle ja sitten tarhat joutuvat keräämään loukkaantuneet eläimet ja hoitamaan heidät kuntoon, kun koiran omistaja kohauttaa olkapäitään ja hankkii itselleen uuden, terveen koiran.
Häkittäminen on todella yleistä Liettuassa. Moni koiranomistaja pitää koiransa pienessä häkissä koko työpäivän ajan. Koirankouluttajat suosittelevat häkkiin opettamista pentujen omistajille ja koiran pitämistä häkissä pidetään koiralle turvallisena. Tarhalla koiria pidetään häkissä tilanpuutteen takia kunnes koira löytää uuden kodin, liettualaisessa avarassa ja hienossa kodissa koiraa pidetään häkissä kaikki päivät koko elämänsä ajan, jotta koira ei karvaisi sohvia.
Koiran tärkein tehtävä Liettuassa on siis olla hyödyllinen omistajalleen eikä mitään “koiramaista” oikein hyväksytä, ei karvoja sohvalla eikä vahinkopissoja lattialla. Kuraiset tassut jääkööt ulos ja koiran yksinäinen haukunta pihanperällä on varoitusmerkki mahdollisille varkaille.
Ei siis ole mikään ihme, että liettualaiset eläinsuojelijat ovat kovin iloisia, jos tarhalla asuva koira saa kodin Suomesta tai muualta ulkomailta. Tällä hetkellä Pet Rescue Finland on suurin ulkomainen yhdistys, joka auttaa koiria Liettuassa ja harjoittaa adoptiotoimintaa. Pieniä määriä koiria lähtee Saksaan ja kissoja Hollantiin. Sterilointityötä ei kukaan ulkomainen yhdistys tee samalla pitkäjänteisyydellä kuin Pet Rescue Finland.
Koirien huostaanotto – vai oliko se nyt varastamista?
Koirien huostaanotto eläinrääkkäystapauksissa on haaste Liettuassa. Toimivalta on jaettu pirstaleisena virkaeläinlääkärien, poliisin ja kuntien välillä eikä millään näistä instanssista ole suurta halua tai resursseja toimia. Liian usein virkaeläinlääkärit vastaavat eläinrääkkäysilmoituksiin kuukauden kuluttua ja prosessi koiran huostaanottamiseksi voi kestää kaksi vuotta. Poliisi on ainoa, joka voi auttaa iltaisin ja viikonloppuisin, mutta poliisi on kiireinen selvittäessään ihmisten välisiä rikoksia. Kunnissa puuttuu asiantuntemusta eläinsuojelualalta ja jokaisella kunnalla on oma tulkintansa laeista. Viranomaiset pallottelevat vastuuta toisilleen. Eläinsuojeluasioissa puuttuu yhteinen linja. Tällaisessa tilanteessa yksityiset ja pelkästään yksityisten lahjoitusten varassa toimivat tarhat kantavat kokonaisuudessan vastuun maan eläinsuojelutilanteen traagisesta tilanteesta.
Lain mainitsema “koiran normaalit elinolosuhteet” tulkitaan usein terveen järjen vastaisesti, jolloin esimerkiksi pihalla vanhaan traktoriin sidotulla koiralla on viranomaisten mukaan aivan normaalit elinolosuhteet. Olemme tehneet lukemattomia asiakirjoja lakimiesten ja tarhojen kanssa eläinten huostaanottamiseksi, mutta tuloksena on vain rahan ja ajan haaskaaminen. Tilanne on kaikille turhauttava.
Lain mukaan tarhalle tuotu koira etsii omistajaansa 14 päivän ajan ja sen jälkeen tarhalla on oikeus ottaa koira nimiinsä. Konfliktit syntyvät, kun koiran omistajat etsivät koiraansa liian myöhään tai eivät ole siruttaneet koiraansa, vaikka maassa on sirutuspakko. Tällaisilla omistajilla ei ole mitään mahdollisuutta todistaa omistusoikeuttaan koiraan. Yleinen tapaus on se, että ketjukoira on päässyt karkuun ja tuotu tarhalle. Koira on huonossa kunnossa, täynnä ulkoloisia, laiha, ketjunpätkä roikkuu kaulassa ja kaulapanta on syöpynyt ihon alle. Näissä tapauksissa tarhat tekevät kaikkensa, että koiraa ei jouduttaisi palauttamaan omistajalleen. Koiran omistajiksi ilmoittautuvat henkilöt ovat usein todella vihaisia, kun tarhat eivät suostu luovuttamaan heille koiraa. Tästä tulee helposti konfliktitilanteita, joissa tarhoja syytetään koirien varastamisesta.
Konflikteja syntyy myös koiranomistajien kanssa, jotka antavat koiransa ulkoilla asuinalueella itsekseen. Vapaana juokseva koira aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä ja tuodaan tarhalla. Omistajat hakevat koiransa pois. Tarhat antavat koiran takaisin omistajalle kaksi – kolme kertaa, mutta sen jälkeen alkaa taistelu. Tarha ei enää suostu luovuttamaan koiraa omistajille ja aloittaa oikeusprosessin koiran huostaanottamiseksi. Ymmärrettävästi koiranomistajat suuttuvat verisesti ja tarha saa kuulla kunniansa somessa ja jopa lehdistössä koska on varastanut heidän koiransa. Todella monessa tapauksessa tarha häviää oikeusjutun ja koira joudutaan luovuttamaan takaisin huonoille omistajille. Tämä valitettavasti vahvistaa suuren yleisön käsitettä siitä, että tarhat ottavat koiria omistajilta ilman mitään perusteita.
Kun koiran huostaanottamiseen liittyy iso riita, koira saadaan pois omistajalta ja lähtee uuteen kotiin Suomeen, niin syntyy legenda, että koiria varastetaan ja myydään Suomeen. Koiran kulukorvaus Suomessa on ollut 390 – 650 euroa, mikä on liettualaisille käsittämättömän iso määrä rahaa tavallisesta tarhakoirasta. Paikalliset saavat koiran tarhalta ilmaiseksi, joten he eivät voi luonnollisesti ymmärtää, miten sama koira voi olla niin kallis Suomessa. Liettualaiset eivät ymmärrä suomalaisten huolta erilaisista tautitesteistä ja rokotesuojasta ja innosta steriloida jokainen koira. Liettualaisia somekommentteja on joskus hauska lukea. Somekommentit “varastetuista koirista jotka myydään Suomeen” voi onneksi sivuuttaa, koska kaikki jotka tietävät paremmin – viranomaiset, tarhat, eläinsuojeluyhdistykset – arvostavat sitä pitkäjänteistä työtä mitä teemme Liettuassa koirien hyväksi. “Koirat haukkuvat, karavaani kulkee”.
Eläintensuojelutyössä ei voi ajatella ihmisten oikeuksia. Liettualaiset koiranomistajat ylpeilevät sillä, että heillä on oikeus koiraan kuten tavaraan ja he voivat tehdä koiralle mitä haluavat. Eläinsuojelijat sanovat melko tiukasti, että tämä ei ole oikein. Tästä syntyy paljon konflikteja.
Tapaamisia Liettuan eduskunnassa
Joulukuussa 2025 eläintensuojelijat, tarhat, poliisi, virkaeläinlääkärit ja muita viranomaisia istuivat yhteen Liettuan eduskuntaan keskustelemaan maan haastavasta eläinsuojelutilanteesta. Vastaavia aloitteita yhteistyöhön tekee Liettuan Ruokavirasto ja kunnat. Asioista on todellakin keskusteltu monia vuosia, mutta konkreettisia tuloksia ei ole.
Haasteita on paljon. Tarhat ovat turhautuneita, koska he joutuvat ottamaan niskoilleen koko eläinsuojelutoiminnan paineen kuntien ja viranomaisten toimettomuuden takia. Eläintensuojelijoiden ja virkaeläinlääkärien kireät suhteet tulevat esille usein. Tarhat pitävät kaksinaismoraalisena toimintaa, jossa viranomaiset sakottavat tarhoja siitä, että tarhoilla on liikaa koiria ja huonot olosuhteet, mutta eivät sakota laiminlyötyjen ketjukoirien omistajia eivätkä koirilla pimeää rahaa takovia pentutehtaita.
Viranomaiset ovat myöntäneet vuoden 2021 pentutehdasskandaalin jälkeen yli 3000 kasvattajalle toimintaluvan eli samalla käytännössä laillistaneet pentutehtaat. Viranomaisten tarkoituksena oli tuoda laittomia pentutehtaita viranomaistarkastuksen kohteiksi, mutta resurssien puutteessa kasvattajista voidaan tarkistaa vuosittain vain 15%. Tarkastukset tehdään ilmoittamalle kasvattajille etukäteen tarkastuksen ajankohta, joten kasvattajilla on paljon aikaa järjestää mukava kulissi virkaeläinlääkäreitä varten. Esimerkkinä yhdellä kasvattajalla oli rekisteröitynä kolme narttukoiraa, mutta paikan päältä löytyi yli 80 koiraa ahtaisiin jyrsijän häkkeihin sijoitettuina.
Eläinsuojeluyhdistykset vaativat, että viranomaiset lopettaisivat maassa toimivat tuhannet pentutehtaat, antaisivat eläinsuojelijoille asianosaisen aseman eläinrääkkäystapauksissa, velvoittaisivat kunnat ottamaan heille kuuluvan vastuun eläinsuojeluasioissa, loisivat erillisen ja itsenäisen viranomaisyksikön vastaamaan eläinsuojeluasioista ja tarhat saisivat apua eikä tuomitsemista, koska joutuvat hoitamaan maan eläinsuojeluasioita, joita oikeasti viranomaisten, valtion ja kunnan pitäisi hoitaa.
Ovatko sterilointiprojektit ihan turhia?
Sterilointiprojektien hyötyä ei pitäisi joutua selittämään. Missä tahansa maassa, missä koiria on liikaa, steriloinnit auttavat. Meidän tulee jatkaa, kärsivällisesti vuosi toisensa jälkeen. Suurin haasteemme on maaseudun populaatiopihat, jossa yksinäisen vanhuksen koirat ovat lisääntyneet hallitsemattomasti ja 40 koiran lauma on jo liian kallista ruokittavaksi, vaikka koirien ruokana olisikin vain leipä ja perunat.
Maaseudulla syntyneet vahinkopennut jaetaan naapureille ja loput pennut lopetetaan kaikessa hiljaisuudessa. Usein vahinkopennut kuolevat itsekseen tauteihin tai vaeltaessaan pihan ulkopuolelle. Naapureille jaettuja pentuja ei useinkaan steriloida, joten kierre jatkuu. Maassa, missä on jatkuvasti liikaa koiria, koiralla ei ole arvoa. Koiran saa helposti ja voi siten hylätä tarhalle helposti.
Kumpi on parempi, steriloida omistajan tyttökoira vai antaa omistajien hukuttaa vahinkopennut vuosi toisensa jälkeen? Kumpi on oikeaa eläinsuojelutyötä?
Sterilointityö on eläinsuojelutyön peruspilari. Olemme tehneet sterilointityötä jo 10 vuoden ajan Liettuan ja Latvian rajalla, josta tulee paljon koiria Suomeen adoptioon. Haluamme laajentaa sterilointeja jokaiselle alueelle, jossa on yhteistyötarhojamme ja joista koiria tulee Suomeen adoptioon, eli ainakin Alytuksen, Siauliain ja Salcininkain alueilla. Adoptiot ja steriloinnint kulkevat käsi kädessä tarpeettomien koirien vähentämiseksi.
Meillä on myös tärkeä sääntö yhteistyötarhojemme kanssa. Omistajilta otetaan pennut tarhalle vain, jos omistaja suostuu steriloimaan narttukoiransa. Muuten koiran omistajalle on liian helppoa tuoda vahinkopennut tarhalle ja antaa vastuuttomasti tyttökoiran synnyttää pentueen toisensa jälkeen. On sydäntäsärkevää jättää pennut huonolle omistajalle, mutta uhkailu on joskus ainoa tapa saada pysyviä muutoksia aikaiseksi.
Miksi tarhoja moittiessa pentutehtaat unohtuvat?
Niin paljon kuin Liettuassa moititaan tarhojen olosuhteita ja viranomaiset lisäävät paineita tarhojen olojen kehittämiseksi, niin yleensä unohdetaan, että samaan aikaan tuhansia pentutehtaita jatkaa toimintaansa ympäri Liettuaa ruokkien kansainvälistä, rikollista, laitonta ja erittäin tuottavaa koirakauppaa. Mikään ei ole muuttunut, valitettavasti.
Yleisin tilannne on se, että koirankasvattajalla on kaikki luvat kunnossa ja hyvät tilat, jota viranomaiset tarkastavat. Piilossa kaikilta silmiltä takapihan ulkorakennuksessa on varsinainen rahantekokone, jossa suosittujen eri rotujen edustajia pidetään ahtaissa häkeissä tuomittuna synnyttämään pentuja, kunnes terveys pettää. Viranomaiset tarkastavat julkisivun, toteavat kaiken olevan kunnossa ja niin takapihan pentutehtailu jatkuu kaikessa rauhassa. Rekisteröityjä, virallisia koiria on muutama ja takapihan perällä olevia ei kenenkään koiria on satoja. On täysin käsittämätöntä, että pentutehtailua ei ole saatu kuriin, vaikka kaikki tietävät missä pentutehtaat sijaitsevat ja miten pentutehtaat toimivat.
Maaseudulla toimii lisäksi “mummojen tehtaita”, eli maaseudun köyhät ihmiset kauppaavat vahinkopentujaan 20 euron hintaan ylläpitäen täten isoja koirapopulaatiota ja jatkaen ongelmaa. Hyvin harva “kahdenkympin” koira steriloidaan ja näin kierre jatkuu maaseudulla.
Yhdistys haluaa tukea myös kaikkein heikompia
Paikalliset liettualaiset adoptoivat yhä enemmän tarhakoiria, myös seniorikoiria ja erityishoitoa vaativia koiria ja näin ollen tarhalle jää usein erittäin haastavia koiria. Tarhalle jämähtää toki myös aivan kivoja koiria, jotka eivät ole ulkonäöltään suosittuja, jotka ovat isompia ja keski-iän ylittäneitä. Hylättyjä koiria on yksinkertaisesti aina paljon enemmän kuin adoptioperheitä.
Haluamme auttaa tarhalle jääviä koiria ja siten meidän tulee tarjota koirille useampia kanavia pois tarhalta adoptioiden rinnalle. Saattohoitokoirat, kummikoirat, koiran auttaminen tarhalla eläinlääkärinkustannusten osalta, kotihoitovaihtoehto käytöshäiriöisten koirien (kuten arkuus) kohdalla.
Valistuksen tärkeys
Kysyimme yhteistyötarhoiltamme, millaista apua he haluaisivat meiltä. Valistus nousi yhdeksi isoksi teemaksi. Valistuksen avulla ihmiset oppivat vähitellen, millainen koira on eläimenä ja mitkä ovat koiran perustarpeet. Valistuksen ansiosta uusi sukupolvi kasvaa erilaiseksi.
Liettuassa kerätään allekirjoituksia lakimuutosta varten, jolla kiellettäisiin koiran pitäminen ketjussa. Se olisi suuri edistysaskel. Pari vuotta sitten maahan saatiin jo sirutuspakko, jonka avulla voidaan jäljittää omistajia ja saada heitä vastuuseen eläinrääkkäyksestä. Liettuassa on myös vihdoin laki, jonka perusteella voidaan antaa henkilölle eläintenpitokielto. Tämänkin lain käytännön toimeenpanossa on monia ongelmia. Jos miehelle annetaan eläintenpitokielto, niin samassa taloudessa asuva vaimo voi ottaa eläimiä nimiinsä. Koska tieto ei kulje ja vastuun jakamisessa on ongelmia, niin eri viranomaiset eivät tiedä kenelle henkilölle on tuomittu eläintenpitokielto. Koiria on siruttamatta vielä lähes 40%. Tähän on viime vuonna keksitty ratkaisu, jossa eläinlääketieteen opiskelijat eri kunnissa tarjoavat sirutuksia ilmaiseksi.
Viranomaisten ja kuntien valittaessa määrärahojen puutetta eläinsuojeluasioiden edistämiseksi, yksityiset ihmiset ja tarhojen vapaaehtoiset omistavat kaiken palkkatyöltä liikenevän aikansa iltaisin ja viikonloppuisin pelastamalla eläimiä, kirjoittamalla eläinrääkkäyssyytteitä, vierailemalla kouluissa ja työpaikoilla valistamassa ihmisiä eläinten tilanteesta ja yrittämällä epätoivoisesti kerätä rahaa eläinten hoitamista varten.
Kaveria ei jätetä eli meitä tarvitaan siellä missä on vaikein tilanne!
Vuonna 2025 meillä oli lukuisia haasteita yhteistyötarhojemme kanssa. Yhdellä tarhalla oli jatkuvia riitoja viranomaisten kanssa, toiselta tarhalta vapaaehtoiset varastivat koiria ja veivät tarhan omistajan oikeuteen koirien hoidon laiminlyömisestä, tarhoilla pidetään huonokuntoisia koiria, koirille tehdään vaikeita ja kalliita leikkauksia, vaikka koiran elämänlaatu ei siitä parane, lehdistössä oli useampikin juttu tarhojen surkeista oloista, tarhat riitelivät keskenään, useammat tarhat tasapainottelivat tilanpuutteen ja vanhentuneiden rakennusten kanssa.
Yritimme pitää pään kylmänä ja keskittyä koirien auttamiseen.
Vuonna 2025 laadimme eläinlääkärin kanssa “Koirien hyvinvoinnin eettiset ohjeet”, jotka on jaettu kaikille yhteistyötarhoillemme. Toiveena olisi, että joku päivä tarhoilla olisi yhteiset standardit ja enemmän yhteistyötä keskenään. Tällä hetkellä tarhojen välillä on liian paljon kilpailua ja kaikki tulevat vähitellen sokeaksi omalle toiminnalleen. Olemme onnistuneet luomaan omien yhteistyötarhojen välille keskusteluyhteyden ja luottamuksen. Meillä on hyvät suhteet Liettuan viranomaisiin. Toivomme, että esimerkkimme tarttuu myös muihin tarhoihin vähitellen. Ihmisten konfliktit ja riitelyt eivät auta eläimiä.
Yhteistyötarhoillamme on viranomaisten myöntämä eläintenpitolupa. Näin ollen viranomaiset tarkastavat tarhojen toimintaa ja tarvittaessa jakavat listan parennettavista asioista. Me suomalaisena yhdistyksenä emme ole viranomaisia emmekä valvo tarhojen toimintaa. Siksi tärkein asia, mitä voimme tehdä, on keskusteluyhteyden ylläpitäminen.
Olemme jo iso toimija Liettuassa ja meidän sanallamme on painoarvoa. Tämä on tärkeä asia. Emme ole ikinä kulkeneet ympäriinsä ja osoittaneet sormella mitkä asiat ovat huonosti ja mitä pitäisi muuttaa. Olemme kuunnelleet, keskustelleet, auttaneet ja ymmärtäneet. Vain näin voi ansaita paikallisten eläintensuojelijoiden kunnioituksen ja vain yhteistyöllä voimme parantaa eläinten olosuhteita.
Jos poltamme sillat ja lähdemme pois tarhalta jossa on paljon vaikeuksia, menetämme mahdollisuuden auttaa eläimiä. Ovet sulkeutuvat ja menetämme mahdollisuuden vaikuttaa. On tärkeää ymmärtää että tarhat eivät ole meidän tarhojamme, emmekä ole viranomaisia.
Eläinsuojelutyö
Eläinsuojelutyötä ei tarvitsisi tehdä, jos kaikki toimisi hienosti ja ei olisi mitään ongelmia. Tavoitteena on eläinten auttaminen ja siinä ei voi ajatella ihmisten mukavuutta tai ihmisten oikeuksia. Usein ei voi edes ajatella lakeja tai viranomaisten sääntöjä. Kun eläin tarvitsee apua, eläintä autetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Pettymykset, kompromissit, vaikeat tilanteet ja haasteet ovat jokapäiväistä työtä. Joskus asioille ei vain ole selkeitä vastauksia. Usein eläinsuojelija valitsee huonon ja vielä huonomman vaihtoehdon välillä. Olemme ylpeitä siitä mitä olemme saavuttaneet eläinsuojelun alalla ja jatkamme innoissamme eteenpäin.
Adoptiot, steriloinnit, apu tarhoille ja valistus ovat työkalujamme, kun jatkamme kohti päämääräämme “Tarhat tyhjiksi koira ja kylä kerrallaan vuoteen 2036 mennessä”.
