Praha

Sukupuoli:

Syntymäaika: 08.2016

Koko: n. 45 cm, 15 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 12.2022

Saapunut tarhalle: 08.2021

19.6.2022

Hei, olen lempeä, suloinen ja rauhallinen Praha-tyttö vailla ikiomaa rakastavaa loppuelämän kotia. ♥

Olen saanut oman kodin 12.2022 ♥

Tulin tänne Penkta Kojan tarhalle erään kylän pihalta 30 muun koiran kanssa, mm. Puga ja Hanoveris. Ensin meidät vietiin kunnalliselle tarhalle, jossa voimme oleskella vain kahden viikon ajan. Jos kukaan ei meitä tule hakemaan, joudumme lähtemään pois. Onneksemme pääsimme kaikki tänne. Meitä samalta pihalta hylättyjä täällä edelleen riittää, vaikka tarhalle tulosta on jo lähes vuoden verran.

Olimme tullessamme erittäin ujoja ja arkoja. Emme osanneet kulkea hihnassa ja pelkäsimme kaikkea uutta, niin ihmisiä kuin paikkojakin. Istuimme vain vierekkäin nurkassa toisistamme turvaa hakien. Mutta rakkaus ja aika on tehnyt tehtävänsä, joten katso videosta miten paljon olen kehittynyt noista päivistä.

Kehuvat nyt minua täällä erittäin lempeäksi, rauhalliseksi ja rakastettavaksi tytöksi. Olen todella ystävällinen niin aikuisille kuin lapsillekin, ja pohjimmiltani haluan vain olla rakastettu. Halailut ja rapsutukset totisesti pelastavat päiväni. Videosta näet, ettei minulla ole mitään toisia lajitovereitanikaan vastaan. Minulla on vanha jalkavamma, joka on operoitu. Täällä on epäilty, että se on syntynyt yhteenotosta auton kanssa. Koska vamma oli jo vanha ennen operaatiota, en vieläkään käytä jalkaa samoin kuin ennen onnettomuutta. Mutta pärjään sen kanssa oikein hyvin, eikä siinä ole kipuja.

Viereltäni on jo niin monet koirat lähteneet uusiin koteihinsa, mutta minua ei ole kukaan täällä Liettuassa halunnut. Voisiko jollakin siellä Suomessa löytyä sydämestä minun kokoinen palanen, että vihdoin minäkin pääsisin ikiomaan kotiin, jossa olisi minua rakastava ihminen? ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.