Hei, olen Filla, todella suloinen, ystävällinen ja iloinen nuori tyttö etsimässä ikiomaa kotia Suomesta. ♥
Olen saanut oman kodin 01.2023 ♥
Asuin aiemmin kylässä, mutta omistajallani oli päihdeongelma, joten hän ei välittänyt minusta ja huolenpidostani paljoa. Niinpä naapuri piti minusta huolta. Kun omistajani meni vanhainkotiin, jäin yksin.
Olen erittäin ystävällinen, erittäin iloinen ja yksinkertaisesti onnellinen uudesta elämästäni, jonka sain, kun pääsin Mazas Draugasin vapaaehtoisen työntekijän luokse. Täällä minun on hyvä odottaa ikiomaa loppuelämän kotiani.
Sain tutustua myös suomalaisiin auttajiin, kun PRF:n väki kävi vierailulla 5.8. Hurmasin heidät täysin vain olemalla oma ihana itseni. Heidän mukaansa olen nyt jo täydellisen ihana hauveli, joka sopeutuu avoimen ja ystävällisen luonteensa puolesta mihin tahansa kotiin. Joten jos haluat iloa elämääsi tällaisen suloisen hauvelin muodossa, käy pikaisesti täyttämässä adoptiohakemus, sillä minä en kauaa tällä sivustolla vanhene. ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.