Sympaattinen ja säyseä arkajalka, jolla on kaunis hunajaisen vaalea turkki ja vetoavat nappisilmät. Se olen minä Portlandas. Aina valmiina laittamaan omat tarpeeni muiden edelle. Olisiko nyt vihdoin minun aikani löytää se oma paikkani? ♥
Olen saanut oman kodin 12.2022 ♥
Minut löydettiin 30 muun koiran kanssa syrjäiseltä maatilalta Liettuan maaseudulta. Elimme kirjaimellisesti pellossa, ilman kunnollista säänsuojaa ja huolenpitoa. Joskus saimme ruokaa omistajiltamme, mutta silityksistä en ollut kuullutkaan ennen tarhalle tuloa.
Koska en ole ollut ihmisten kanssa paljoa tekemisissä, suhtaudun erityisesti uusiin ihmisiin varauksella. Olen siis hyvin ujo, vaalean turkkini läpi suorastaan kuultaa punastumisen merkkejä, mutta tuttujen ihmisten kanssa jopa unohdan välillä arkailun. Muiden koirien kassa olen kuin kala vedessä. Olen kunnostautunut tarjoamaan pieniä palvelujani muille koirille esimerkiksi nuolemalla pisarat kaverien turkista sateiden kävelyn jälkeen. Tarhalla toivovat kovasti, että pääsisin pian kotiin, sillä meluisat tarhaolosuhteet ei tee hyvää mielelleni eikä anna mahdollisuuksia rohkaistua. Olisi lottovoitto, jos saisin kodin, jossa minulla olisi reipas ja rohkaiseva koirakaveri seuranani.
Olen odottanut pitkään, että joku minut huomaisi ja auttaisi minua keräämään hieman rohkeutta. Minulla olisi paljon rakkautta annettavana. Sinä päivänä, kun en enää nuku tiukalla kerällä nurkassa, vaan antaudun masurapsutuksille, on tapahtunut se ihme, josta en edes uskalla vielä haaveilla.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.