Siiri nyk. Sibbe

Sukupuoli:

Syntymäaika: 07.2019

Koko: n. 35 cm, 9 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 11.2022

Saapunut tarhalle: 08.2022

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Siiri nyk. Sibbe

28.10.2022

Hei, olen suloinen, alkuun hieman ujo, mutta todella kiltti ja rauhallinen neitokainen nimeltäni Siiri. Etsin Suomesta rakastavaa loppuelämän kotiani. ♥

Olen saanut oman kodin 11.2022 ♥

Olin vaeltanut erään pienen kylän talon pihapiirissä sijaitsevaan varastorakennukseen. Löysin sieltä sopivan suojaisan paikan synnyttää pentuni. Talon väki huomasi meidät, mutta antoi olla rauhassa. Toivat minulle jopa ruokaa ja juomaa, ettei minun tarvinut lähteä kauas pentujeni luota. Kun pennut alkoivat olla muutaman viikon ikäisiä, he soittivat Mazas Draugasin tarhalle, että tulisivat hakemaan meidät pois.

Sattumalta juuri sinä elokuisena viikonloppuna PRF:n vapaaehtoiset olivat tulleet Suomesta vierailulle. Niinpä he osallistuivat operaatioon, jonka tarkoituksena oli saada minut ja pennut tarhalle turvaan. Parhaansa he yrittivät parin tunnin ajan, mutta olin liian epäileväinen, enkä uskaltanut tulla heitä paria metriä lähemmäs. Sitten illan pimeys laskeutui, ja heidän oli pakko lähteä tyhjin käsin. He eivät halunneet kuitenkaan luovuttaa, vaan päättivät tulla seuraavana aamuna loukon kanssa.

Niinpä sitten sain maukkaimman ateriani ikinä, nimittäin grillikanaa. Ahmin sitä matkallani loukon perälle, jolloin tajusin liian myöhään olevani satimessa. Kun minut tultiin lopulta pentuineni noutamaan, olin rauhallinen ja kiltti.

Minulla ei ole aiemmin ollut ihmiskontaktia, joten suhtaudun edelleen alkuun hieman epäluuloisesti uusia ihmisiä kohtaan. En silti ole osoittanut koskaan minkäänlaista aggressiota ketään kohtaan. Olen ollut todella hyvä äiti lapsukaisilleni, vaikka nyttemmin kolme vielä luonani olevaa alkaa olla jo melkoisia riiviöitä. Kärsivällisyyteni on kuitenkin todella hyvä, vaikka tarhan väki onkin sitä mieltä, että kaipaan jo omaa rauhaa ja kotia. Tulen myös muiden tarhan koirien kanssa oikein hyvin toimeen.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin kiltti ja rauhallinen nuori neitokainen. Alkuun hieman arka, mutta erittäin innokas saamaan ihmisen huomiota. Maalaistyttönä kaupungin vilinä voi olla minulle liian pelottavaa, joten parasta olisi, jos saisin asua jossain rauhallisemmassa ympäristössä. Toinen kiltti koira perheessä voisi auttaa minua totuttamaan kotikoiran elämään. Löytyisikö juuri sinun luotasi minun loppuelämän koti? ♥

https://www.youtube.com/watch?v=WU2eo9bovzo
https://www.youtube.com/watch?v=8T7iNwt37xA

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.