Sraige

Sukupuoli:

Syntymäaika: 08.2014

Koko: n. 56 cm, 18 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 01.2023

Saapunut tarhalle: 08.2022

13.11.2022

Rauhaa rakastava palveluksesta vapautettu entinen vahti ja vanki. Nyt olisi uusi mahdollisuus, mutta myönnetäänkö minulle vielä sellainen?

Olen saanut oman kodin 01.2023 ♥

Monen monen muun koiran tavoin minulle annettiin tehtävä, jonka tarkoitus ei ikinä valjennut minulle. Tämä minulle osoitettu tärkeä tehtävä oli näyttää pelottavalta ja vahtia erään yrityksen rakennusta ulkosalla muutaman muun koiran kanssa. Vaikka olen koko elämäni vain ”vartioinut”, ei rauhallinen ja ihmisen huomiota kaipaava luonteeni yksinkertaisesti soveltunut tehtävään. Hoitajani tarhalla onkin ihmetellyt, että mitä kaltaiseni ystävällinen ja rakastava narttu olisi voinut suojella ja keneltä? Ihmisethän ovat kivoja, lukuun ottamatta heitä, jotka kuvittelevat, että kaltaiseni palvelukoira motivoituu voimakeinoista.

Onneksi minut vapautettiin tehtävästä, kun tuli aika, jolloin yritys ei enää tarvinnut meitä. Olen kuullut, että työmme vartijoina on mahdollista korvata laitteella. Siis sellaisella, joka pärähtää päälle tarvittaessa ja johon vaihdetaan patterit kerran vuodessa. Näiden laitteiden ei koirien tavoin tarvitse etsiä säänsuojaa, pelätä ilkivaltaa, kokea nälkää ja kylmää. Onneksi ihmiset ovat alkaneet käyttämään hiljalleen näitä patterikäyttöisiä hälyttimiä haukkuvien ovikellojen sijasta.

Olen rauhallinen muita koiria kohtaan. On mahdollista, että saattaisin soveltua kissatalouteen. Lähitulevaisuudessa menen ortopedille jalkatutkimukseen, koska jalassani on huomattu arkuutta. Kerron teille pian siitä, miten tutkimukset menivät.

Kävelen kauniisti hihnassa, rakastan ihmisiä ja lapsia. Koska minulla on rauhallinen luonne, soveltuisin monenlaiseen kotiin. Omistajani voisivat olla myös hieman iäkkäämpiä, sillä osaan mitottaa voimani ja kokoni hienosti. ♥

Pääsisinköhän vihdoin nauttimaan rauhallisista eläkepäivistä? Alla olevassa videossa huomaat, kuinka stressaavissa olosuhteissa elän tällä hetkellä täydessä koiratarhassa. Vaikka tarhassa pyrkivät huomioimaan meidät kaikki, on kaltaisiani kovan onnen kulkijoita paljon ja resursseja rajoitetusti.

Tiesithän, että adoptoimalla minut, autetaan suoraan toista koiraa ja välillisesti vielä kolmatta ja parannetaan koiratilannetta Liettuassa. Jos pääsen kotiin, vapautuu paikkani toiselle koiralle tarhalla. Lisäksi kulukorvauksesta maksetaan yhden koiran sterilointi Liettuassa, joka ennaltaehkäisee ei- toivottujen pentujen syntymistä ja surullisia tarinoita.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.