Tickunas nyk. Nuusku

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2019

Koko: n. 40 cm, 10 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 03.2022

Saapunut tarhalle: 01.2022

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Tickunas nyk. Nuusku

20.2.2022

Minä Tickunas (nimeni lausutaan Tizkuunas) olen sellainen tarhan bonus koira. Meidän tarhan johtaja Anzelika oli ajelemassa Liettuan maaseudulla keräämässä ihmisten hylkäämiä ja unohtamia koiria. Autossa oli jo täysi lasti uusia koiria menossa tarhalle, kun siinä via Baltika tien laidalla juoksenteli hätääntyneen ja eksyneen näköinen koira, siis minä.

Olen saanut oman kodin 03.2022 ♥

Usein meitä maaseudun teillä juoksentelevia koiria on vaikea saada kiinni. Meillä on sellainen pakenemismoodi päällä ja muutenkin saatetaan pelätä ihmisiä. Anzelikan oli kuitenkin tietenkin ihan pakko pysähtyä tien laitaan ja edes yrittää saada minua kiinni. Näistä ihmisistä tulee ihan sellaisia koirakuiskaajia kun ne viettää päivät pitkät maalaiskoiria pyydystämässä.

Kaikeksi onneksi minulla oli ihan hurja nälkä. Anzelikalla oli tietenkin autossa mukana herkullisen tuoksuista koiranruokaa ja sen haju sai minut pysähtymään. Askel kerrallaan, henki kurkussa, varovasti, minut saatiin kiinni. Oli kovin tiukka tilanne, koska tietä pitkin ajoi paljon autoja ja rekka-autoja, matkalla Suomesta Puolaan ja takas.

Näetkö, meiltä täältä Liettuan ja Latvian rajalta on vain jokunen 7 tunnin ajomatka Tallinnaan ja siitä lautalla Suomeen. Niin lähellä Suomea me ollaan. Silti Suomessa ei joka päivä juoksentele jonkun hylkäämiä koiria pitkin teitä ja kyliä. Meillä juoksentelee. Liettuan isot kaupungit on jo ajat sitten siistitty, varsinkin pääkaupunki Vilna. Siis karkulaiskoiria näkyy päivittäin, mutta ne yleensä saadaan heti tarhalle ja valitettavasti takaisin omistajille, jotka pitävät koiriaan ulkokoirina. Niin paljon asioiden pitäisi vielä muuttua. Meidän maaseutu on vielä surullinen paikka koirille.

Tarhan vapaaehtoiset tykkäävät minusta kovasti, haen koko ajan ihmisen kontaktia, vaikka ihmiset ovat minulle ihan uusi ja ihana juttu. Tulen toimeen muiden koirien kanssa, paitsi ruoka-aikoina. Minulla on ollut nälkä pitkään ja ruoka on minun juttu.

Ai niin tuo suomalaisille niin hankala nimeni, se on asuinalue, jonka läheltä minut löydettiin.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.