Puma

Sukupuoli:

Syntymäaika: 06.2016

Koko: n. 35 cm, 10 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 04.2022

Saapunut tarhalle: 10.2020

22.2.2022

Liettuan maaseutu on täynnä kaltaisiani koiria. Lyhyet töpöjalat, pöyheä turkki, luppakorvat. Mitä lie mixejä me olemme.

Olen saanut oman kodin 04.2022 ♥

Olen keski-ikäinen koira, nainen parhaassa iässä, kun vain adoptioperheet ymmärtäisivät tämän. Minulla on vielä vuosia jäljellä ihmisen parhaana ystävänä.

Minut on otettu joskus aikoinaan toiselta tarhalta, siitä on muistona ihan oikea tunnistemerkintä eli siru. Omistajani sairastui syöpään ja tulin tälle tarhalle.

Kerran Pet Rescue Finlandin onnistui tehdä yksi koiranomistaja tosi iloiseksi. Tämä koiranomistaja oli viety sairaalaan sairaskohtauksen jälkeen ja koira oli jäänyt yksin taloon. Sellainen liettualainen maalaismökki, vaatimaton puinen talo, omenapuita. Koira oli onneksi päässyt tarhalle ja sieltä Suomeen. Omistaja ei ollut ikinä päässyt takaisin kotiinsa, vaan sairauskohtauksen jälkeen jäänyt heikoksi ja siirretty vanhainkotiin. Hänellä oli iso huoli koirastaan. Koska kylä oli pieni ja kaikki tunsivat toisensa, omistaja oli helppo jäljittää ja kertoa hänelle ilouutiset, koira oli haettu pois pihalta ja muuttanut Suomeen. Se uutinen oli ihan mahtava juttu. Olisit nähnyt vanhan omistajan ilonkyyneleet.

Minulta puuttuu sosialisointia ja olen hieman epävarma ihmisen aikeista. Tarvitsen aikaa ystävyyden solmimiseen. Minulle sopisi perhe ilman pikkuihmisiä eli lapsia, varmuuden vuoksi. Koirakokenut aikuinen perhe, ei lapsia, toinen koira saa kyllä olla. Oikeassa perheessä minusta tulee mitä mainioin ja kaunein pikkukarhu. Olisi kiva kertoa minunkin sairaalaan joutuneelle omistajalleni, että koira on turvassa, koira on löytänyt uuden kodin.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.