Minun surullinen tarinani alkaa Pasvalyksen alueelta, missä saavuin eräälle pihalle Smilgiain pienessä kylässä. Olen äärettömän arka ja välttelin ihmisiä viimeiseen asti, joten kiinni saamiseni ei ollut mikään helppo operaatio. Mazas Draugasin vapaaehtoiset tekivät silti väsymättä töitä sen eteen, että minut saataisiin kiinni ja tarhalle turvaan. Kului lukusia tunteja ja yrityksiä, kunnes lopulta heidän uurastuksensa palkittiin ja minut saatiin kiinni loukkuun.
Kuten jo kävikin ilmi, olen äärettömän arka ja pelkään vieraita ihmisiä. Ei tiedetä mitä kaikkea olen menneisyydessäni kokenut, että uskoni ihmisiin on kärsinyt näin kovasti. En ole silti hiukkaakaan vihainen, vaan yritän paeta tai piiloutua pelästyessäni. Syvällä sisimmässäni olen kuitenkin iloinen ja leikkisä koira, kun minulle annettaisiin vain mahdollisuus päästä peloistani eroon. Rakastan leikkiä muiden koirien kanssa ja olisikin hyvä, jos kotona olisi minua odottamassa reipas kaveri. Tarhan työntekijät ovat minulle jo sen verran tuttuja, että he saavat tulla lähelleni ja saatan jopa lipaista sormenpäästä. Täällä on kuitenkin hyvin vaikeaa saada ujoja koiria tulemaan kuorestaan, kun on kova meteli ja paljon koiria ja aika ei tahdo riittää. Tarhalta toivotaankin, että pääsisin mahdollisimman pian pois täältä ja tulisin ulos kuorestani koiraksi, joka todella olen. ♥
Tulen tarvitsemaan todella kärsivällisen ja ujoihin koiriin tottuneen omistajan, sillä luottamukseni ansaitseminen tulee varmasti olemaan pitkä tie. Toisaalta on käynyt niinkin, että arka koira on kotioloissa tullut kuorestaan todella nopeasti. Sitä kun emme ikävä kyllä koskaan voi etukäteen tietää. Minulle halutaan kuitenkin antaa myös mahdollisuus oman kodin saamiseen, sillä sisimmässäni olen herkkä ja kiltti koira ja kaipaan vain rakkautta ja positiivisia kokemuksia luottamukseni takaisin saamiseen.
Olen vielä nuori, vasta parivuotias ja minulla on kokonainen elämä edessäni. Kun saan kerättyä rohkeutta ja luottamusta, minusta saa kivan harrastuskaverin. Kaikki on minulle vielä uutta ja esimerkiksi hihnassa en osaa vielä kulkea, joten opittavaa riittää. Tämmöiset hieman haastavammat tapaukset jäävät helposti tarhalle vuosiksi pyörimään, koska edistymisestämme ei ole mitään ennustettavissa. Ansaitsen kuitenkin mahdollisuuden siinä missä muutkin ja uskon, että minuakin varten on jossain se oikea ihminen, jolle olen koko maailma. ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.
