Olen saanut oman kodin 06.2022 ♥
Päädyin Penkta Kojan tarhalle kodittomana lokakuussa 2021. Sen jälkeen onneni kääntyi, kun minut adoptoitiin Suomeen maaliskuussa. Olen siis asustellut täällä kotikoirana parin kuukauden ajan. Nyt on kuitenkin edessä uuden kodin etsintä.
Täällä nykyisessä kodissani olen tullut oikein hyvin toimeen perheen toisen koiran kanssa. Hän on itse asiassa ollut minulle suuri tuki ja turva muuttuneessa ympäristössäni. Myös kävelylenkeillä vastaan tulleet koirat ovat saaneet oikein hyvän vastaanoton. Kenenkään kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Tykkään myös leikkiä nykyisen veljeni kanssa todella paljon. Harrastamme mm. painia ja vetoleikkejä. Myös pallon perässä juoksen oikein mielelläni.
Ulkoilut hihnassa sujuu moitteettomasti, ja olen myös jo täysin sisäsiisti. Olen hyvin huomionhakuinen, ja hakeudun mielelläni ihmiseni lähelle. Haluan nukkua vieressä sängyssä, ja loikoilla kyljessä (tai päällä) sohvalla. Olen myös nopea poika oppimaan uusia asioita, koska olen miellyttämishaluinen, ja toisaalta helposti nameilla lahjottavissa.
Kaiken kaikkiaan nykyisen isäntäväkeni mielestä minussa on paljon hyviä puolia. Jaksan mielelläni kävellä pitkiä lenkkejä hienosti hihnassa, enkä rähjää kenellekään. Koirapuistossa päästelen menemään oikein kunnolla, jos vain saan kunnon juoksukaverin. Kaksin sen on niin paljon kivempaa. Tykkään myös kaikista ihmisistä. Olen herttainen, oppivainen ja läheisyydenkipeä pieni hauveli.
Sitten päästään niihin haasteisiin, miksi olen taas kodinetsijänä. Pelkään ja stressaan olla autossa, sillä se on minulle aivan uutta ja outoa. Enhän ole koskaan aiemmin elämässäni moiseen kulkupeliin tottunut. Olen myös ollut rivitalossa haukkuherkkä, kun siellä kuuluu naapurista ja ulkoa kaikenlaisia outoja ääniä, joihin pitää reagoida. Tästä voit siis päätellä, että maalaispoikana en ole eläissäni rivitalossa asunut. Lisäksi minulla on ollut resurssiaggressiivisuutta ja minun on ollut vaikeaa rentoutua kunnolla.
Haluan kuitenkin kertoa, että nämä ongelmat ovat tyypillisiä monille meistä, jotka tulevat tarhaolosuhteista. Minäkin ehdin viettää 5 kuukautta nuoresta elämästäni isolla tarhalla, jossa on kaiken aikaa paljon koiria. Me kaikki olemme päätyneet sinne enemmän tai vähemmän huonoista olosuhteista. Tarhalla ollessa ei pysty nukkumaan, koska haukuntaa on ympärillä 24/7. Pääsemme vapaaehtoisten toimesta ulkoilemaan kerran päivässä, joka on koko päivän kohokohta. Silloin saamme huomiota osaksemme yksilöinä. Me kaikki kaipaamme ihmisten huomiota ja rakkautta. Myös ruokailu on kerran päivässä. Joten on tyypillistä, että tarhalta lähdettyämme uudessa kodissa kierrokset ovat korkealla vielä pitkän aikaa. On vaikeaa rentoutua ja luottaa siihen, että kaikki on hyvin, eikä tarvitse olla varuillaan kaiken aikaa ympäristön suhteen. Sitten kun yhtäkkiä saa ruokaa, leluja, rapsutuksia ym. yllin kyllin, pitää niitä puolustaa varmuuden vuoksi. Rentoutumiseen ja täydelliseen luottamukseen saattaa mennä puoli vuotta. Mutta se tapahtuu lopulta. Siksi se, mitä eniten kaipaamme on kärsivällisyys. Anna meille aikaa. Palkintona tulet saamaan ikuisen kiitollisuuden, pyyteettömän rakkauden ja roppakaupalla iloa elämääsi.
Löytyisikö sinulta minun kokoinen pala sydämestäsi? ♥
