Olen saanut oman kodin 11.2024 ♥
Kuulumisiani 7.10.2024
Kippurahännän heilutus täältä Suomesta, jonne saavuin reilu kaksi viikkoa sitten! Jälkikäteen on helppoa hymyillä, mutta järkytyshän se oli, kun tasainen arkeni Liettuan klinikalla katkesi kuljetusauton hurinaan. Tapoihini tarraten olin pieni ja huomaamaton, mutta nyt uskallan olla jo niin paljon kaikkea muutakin.
Pienen hengähdysetapin jälkeen matkasin hoitotädin mukana edelleen hoitopaikkaani. Koko pitkän automatkan oli pakko napittaa tuota kaksijalkaista ja kainosti pyytää rapsuja. Perillä odotti monta nuuskivaa kuonoa. Solahdin kolmen koiran ja kolmen kissan laumaan ihan noin vain. Löysin samoin tein koiranpedit ja parkkeerasin itseni yhteen ja nukuin pitkät unet. Sittemmin olen löytänyt sohvan ja sängyn, jotka hieman kiilaavat lattiapetien edelle. Etenkin jos saan samalla olla ihmisen kainalossa hellittävänä. Siihen ei kyllästy. Olen melkoinen mato, kun luikertelen lähemmäs kättä, joka välillä unohtaa tärkeimmän tehtävänsä eli minun rapsuttamisen.
Tarpeeni teen hienosti pihalle, koko ajan varmemmin. Hoitotätini mukaan lähes automaatiolla, minua ei nimittäin paljoa tarvitse odotella. Välillä sen jälkeen istuskellaan ulkona ja nuuskitaan ilmaa. Valjaiden näkeminen saa pyllyni keikkumaan ja osaan puikauttaa pään sisään, etenkin jos saan palkkioksi rapsuja ja pusuja. Kaikkien ulkona vietettyjen vuosieni jälkeen olen kuitenkin lähinnä nauttinut täysillä kodin mukavuuksista. Normaalit arjen äänet ja touhut eivät minua kodissa hetkauta.
Perheeseen kuuluva mieshenkilö on välillä hieman epäilyttävä, ovathan kokemukseni miehistä olleet olemattomia tai jopa mahdollisesti huonoja. Olen silti tsempannut hienosti ottamalla vastaan rapsuja ja nauttimalla läheisyydestä hänenkin kanssaan. Kun hän pimeällä yhtäkkiä ilmestyy makkariin ja minun on pakko vähän murista ja haukkua niin hän rauhoittelee minua elekielellään ja kohta kaikki on taas hyvin. Hoitotäti on se ykkösturva ja tuki.
Sisällä puuttuva jalkani ei juurikaan minua hidasta ja välillä teen jopa mahtiloikkia. Iltaisin olen alkanut saamaan pikku hepuleita, jolloin makkaranmallinen kroppa menee vinhasti ympyrää. Lauman matriarkkaa olen jo yrittänyt leikittääkin, mutta hän ei ainakaan vielä ole aikeistani täysin varma. Kissojen kanssa on mukava välillä kiehnätä sohvan nurkassa. Ihminen on silti minulle se kaikkein paras. Välillä kun huomaan, että joku muu saa ihanaa huomiota, on minun pakko tulla väliin antamaan naamapusuja. Osaan kuitenkin myös vetäytyä omaan rauhaan nukkumaan.
Kolmijalkaisuuteni ei elämänlaatuani ole tällä osin häirinnyt, mitä nyt välillä jonkin hypyn jälkeen tuiskahdan nenilleni ja mitään varsinaista lenkkeilyä pihan ulkopuolella en ainakaan vielä ole uskaltanut tai jaksanut tehdä. Joitain sellaisia juttuja kuin uintia, hierontaa ja fysioterapiaa voisin aivan taatusti joskus kokeilla.
Mistäköhän kaltaiselleni makkaranmalliselle kultakimpaleelle löytyisi se ihan oma koti?
Tarhalla ollessani
Olen pikkuinen Tyma ja tarinani alkaa Pasvalyksen kaupungista. Minulla oli koti, vaikka se mielikuva, mikä kodista yleensä tulee, ei todellakaan vastannut sitä todellisuutta missä minä ja moni ystäväni asuimme. Elimme hyvin köyhissä oloissa, laiminlyötyinä ja hylättyinä. Moni meistä oli hyvin traumatisoitunut kokemistaan kauheuksista. Minulla oli lisäksi pentu huollettavana ja oli varsinainen onnenkantamoinen, että pääsimme Mazas Draugasin tarhalle turvaan.
Heti saapuessani tarhalle huomattiin, että jalkani oli pahasti vammautunut ja tulisi tarvitsemaan leikkausta. Pet Rescue Finlandin väki tuli apuun ja minusta tehtiin somepostaus ja kerättiin rahaa leikkaustani varten. Moni liikuttui tarinastani ja halusi auttaa, kiitos heille! Kirurgi teki kaikkensa, jotta jalkani saataisiin kuntoon ja leikkaus meni hyvin. Jonkin ajan kuluttua ikävä kyllä huomattiin, että toivottua lopputulosta ei saavutettu ja jalkani jouduttiin amputoimaan. Olen nyt klinikalla Vilnassa, jossa saan tarvitsemaani hoitoa ja huolenpitoa. Olen toipunut hyvin amputaatiosta ja opettelen elämään niin kutsuttuna tripodina. Olenkin nyt valmis etsimään sitä ihan omaa kotiani.
Luonteeltani olen hyvin kiltti ja ystävällinen tyttö, mutta menneisyyteni vuoksi olen myös todella arka. Pelkään kosketusta mutta en ole missään vaiheessa kuitenkaan osoittanut minkäänlaista aggressiivisuutta. Olen käytökseltäni lempeä ja sopeudun vaatimattomasti ympäristööni. Tarvitsen kodin, jossa saan rakkautta ja hellyyttä ja missä voin tuntea oloni turvalliseksi. Oma ihmiseni on kallioni, johon turvaan ja luotan. Tällä hetkellä olen klinikalla Vilnassa, ja minun on vaikea reipastua täällä ja olisin hyvin tärkeää päästä omaan kotiin tai kotihoitoon. Olisi myös todella hyvä jos tulevassa kodissani olisi reipas koira kaveri jolta saisin tukea tarvittaessa.
Aroille koirille on aina vaikea löytää kotia, saati sitten kolmijalkaiselle. Uskon kuitenkin, että jossakin on olemassa myös minua varten se oikea ihminen, jolle kelpaan juuri tämmöisenä. Olen odottanut jo niin kauan, missä mun koti on? ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.
