Tiedätkö, ei ole niin helppoa olla töissä koiratarhalla. Totta kai hoidokkeihin kiintyy. Jotkut osuvat sydämeen oikein tosissaan. Silloin tunteet on pinnassa. Kaikki tietävät, että ei näitä kaikkia koiria voi pitää tarhalla ja koiran paras paikka on oman, hyvän perheen luona. Jopa tarhan työntekijät itse eivät voisi adoptoida kaikkia lempikoiriaan. Heillä ei ole ehkä ollenkaan mahdollisuuksia pitää omaa koiraa. Vuokra-asunto, kiireinen elämä.
Silti luopuminen on tuskallista. Etenkin jos koira lähtee kauaksi pois kotimaastaan, vaikka Suomeen uuteen perheeseen. Silloin tarhan työntekijä tulee kello 5 aamulla saattamaan oman hoidokkinsa, halaa ja silittää vielä viimeisen kerran. Silloin työntekijä kysyy kuulumisia jo seuraavana päivänä, huolissaan. Hänen täytyy luottaa siihen yhdistykseen, joka vie joka kuukausi lempikoiria kauas pois. Luottaa siihen, että uusi perhe on valittu huolellisesti, että koira ei katoa vain jonnekin, että perheeseen pidetään yhteyttä ja että koira on onnellinen.
Alusta lähtien Pet Rescue Finland on halunnut rakentaa luottamusta. Liettualaisia tarhan työntekijöitä ja vapaaehtoisia on tuotu Suomeen erilaisiin koirapuistotapaamisiin ja ihan vain vaikka tuomaan oma koira Suomeen. Jos joku tarhan työntekijä on sanonut ujosti, että haluaisi tulla Suomeen tuomaan koiraansa, niin hänelle on sanottu, siitä vain, hyppää autoon mukaan. Jos porukat eivät pääse mukaan, heidän lempikoiraansa on videoitu ja kuvattu tapaamista perheen kanssa. Luottamus on ansaittava. Luottamus on rakennettava hitaasti ja ajan kanssa. Parasta on se, kun tarhan työntekijä luovuttaa koiransa hymyillen ja onnellisena. Joskus jopa ystävystyy uuden perheen kanssa edes Facebookin ystävyystasolla ja saa päivityksiä koiransa elämästä ihan suoraan. Jotkut uudet perheet eivät halua uusia liettualaisia ystäviä, jotkut perheet eivät ole hyviä sosiaalisessa mediassa. Sitä varten on olemassa yhdistys, joka on tekemisissä uuden perheen kanssa ihan mitä kautta perhe haluaa. Tekstarit, soitto, sähköposti. Kyllä, koira on onnellinen.
Minä tulin tänne yksityiselle tarhalle kunnalliselta tarhalta kun karanteeniaikani päättyi. Kukaan ei tiedä, mutta olen varmasti maaseudun tarpeeton ulkokoira. Olen hellä, rakastavainen, kovasti kiintynyt hoitajiini. Rauhallinen, nöyrä. Ehkä vähän arka ja ujo aluksi, mutta utelias ja totun helposti uuden ihmisen huomioon.