Kuulumisia kotihoidosta 2.7.2026
Hei, olen Amber, tuttavallisemmin Ambe, kiltti ja ihmisrakas koiratyttö, joka etsii nyt uutta loppuelämän kotiaan ♥. Olen tullut Suomeen jo joulukuussa 2021 ja minulla on ollut oma rakas koti. Nyt kuitenkin etsin itsestäni riippumattomista syistä perhettä, jonka rinnalla saan jatkaa matkaani.
Olen ennen kaikkea oman ihmiseni koira. Oma ihmiseni on minulle kaikki kaikessa ja viihdyn mielelläni siellä missä hänkin on. Seuraan uskollisesti mukana huoneesta toiseen ja rauhoitun parhaiten, kun saan olla lähellä. Illalla nukun mielelläni joko omalla pedilläni tai vaikka vieressä sängyssä, jos se sopii sinulle.
Tulen hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Olen ollut usein kylässä talossa, jossa asuu useampi koira, eikä yhteiselo ole tuottanut ongelmia. Yhden koiran kanssa olen innostunut jopa juoksemaan ja leikkimään leluilla yhdessä. Lenkillä osaan kulkea muiden koirien kanssa nätisti samaan tahtiin.
Vieraat koirat saattavat kuitenkin hieman jännittää minua. Saatan haukahtaa ohituksissa, vaikka en oikeasti halua riitaa. En lähde niiden luo enkä ole aggressiivinen – haukkuminen kertoo enemmän epävarmuudesta kuin pahasta tahdosta. Uskon, että herkkujen ja rauhallisen harjoittelun avulla voisin oppia suhtautumaan ohituksiin vieläkin rennommin.
Myös vieraat ihmiset saavat minut joskus ilmoittamaan tulostaan haukkumalla. Kun olen saanut hetken katsella tilannetta, tulen kyllä tutustumaan ja otan mielelläni rapsutuksia vastaan. Olen vain alkuun hieman varovainen uusien ihmisten kanssa.
Omille ihmisilleni olen lempeä ja luotettava. En ole koskaan purrut ihmistä enkä toista koiraa. Perheen hieman isompien lasten kanssa olen tullut hyvin toimeen, mutta ihan pienistä lapsista minulla ei ole kokemusta.
Lenkkeily on minusta mukavaa. Annan pukea valjaat ja takin rauhallisesti ja tulen pyydettäessä itse viereen. Kävelen erityisen nätisti rauhallisen ulkoilijan kanssa – olen kulkenut esimerkiksi rollaattorin vierellä hienosti. Reippaamman lenkkeilijän kanssa saatan välillä innostua vähän vetämään.
Osaan olla yksin kotona. Saatan vähän haukahtaa, kun ihmiseni lähtee, mutta rauhoitun nopeasti enkä ole tehnyt tuhoja.
Autoon menen itse reippaasti, vaikka matkustaminen ei olekaan lempipuuhaani. Minulla on kuitenkin yksi erikoinen tapa: en pidä hihnoista tai remmeistä, ja jos pääsen niihin käsiksi, saatan purra ne yksin jäädessäni poikki. Siksi minut olisi turvallisinta kuljettaa autossa kuljetushäkissä, ja myös esimerkiksi laukkujen hihnat kannattaa pitää poissa ulottuviltani. Kukaan ei tiedä varmasti, mistä tämä johtuu, mutta syystä tai toisesta remmit eivät ole ystäviäni.
Joskus iso muutos tai uusi paikka voi stressata minua niin paljon, että saatan pissata sisälle. Kun ehdin kotiutua ja huomaan olevani turvassa, tämä tapa on jäänyt pois. Jos olen kovin jännittynyt, saatan myös haukkua kodin ääniä tavallista enemmän.
Terveyteni on muuten hyvä, mutta vatsani on hieman herkkä. Saan kerran päivässä vatsaa tukevaa valmistetta ruoan mukana, ja se auttaa pitämään oloni hyvänä. Minulle on myös kertynyt hieman ylimääräisiä kiloja, joten rauhalliset mutta säännölliset lenkit ja sopiva ruokamäärä auttavat minut takaisin hyvään kuntoon.
Olen kulkenut rauhallisesti niin hississä kuin junassakin. Osaan myös portaat, vaikka niitä ei nykyisessä kodissani juuri kuljeta.
Voisin olla täydellinen sille oikealle ihmiselle; uskollinen, lempeä ja sydämellinen koira. Tarvitsen ihmisen, joka ymmärtää, että joskus jännitän uusia tilanteita, mutta antaa minulle aikaa ja turvallisen arjen. Vastalahjaksi saat rinnallesi koiran, joka rakastaa omiaan koko suurella sydämellään ja kulkee uskollisesti vierelläsi elämässä.
Olisiko sinun kotisi se paikka, jossa minä saisin olla loppuelämäni turvassa?
Tarhalla ollessani
Omistajamme kuoli ja tulimme tarhalle, ensin tosi ujoina ja ihmetellen, nyt joka päivä rohkeampana ja iloisempana.
Amber, äitikoira, on meistä vaaleampi ja hieman pulleampi kuin Siuzi. Olemme molemmat kivoja, rentoja, ystävällisiä koiria.
Etsimme kotia ihan erikseen, vaikka olemme tietenkin tottuneet asumaan yhdessä. Ihmiset vain tietävät, että harvemmin löytyy adoptioperheitä, jotka ottavat heti kaksi koiraa. Siksi hyvä koti on meille parempi juttu kuin yhdessä asuminen.
Meidänkaltaiset rescuekoirat maaseudulta olemme yleensä tottuneet enemmän koiraseuraan kuin ihmisseuraan. Osaamme lukea koiraa, ihmistä vähemmän. Koirat tykkäävät toistensa seurasta ja tukeutuvat toisiinsa pelottavissa tilanteissa. Joskus sekin voi olla huono juttu, koira ei ikinä pääse kunnolla rohkaistumaan ja astumaan esiin kuorestaan, jos on koko ajan sen toisen koiran selän takana.
Joskus meidänkaltaiset koiraparit ovat menneet samaan perheeseen ja asiat eivät olekaan sujuneet niin hyvin kuin luultiin. Tarhalla ollaan oltu erottamattomat, mutta kotona on alettu riidellä huomiosta. Tulisesti. Toisesta on tullut pomottelija ja toisesta pelokas. Kahden koiran perheessä voi olla kaksinverroin huolta ja työtä sopeutumisen aikana.
Sen verran vaan, ettei kannata hurjasti surra ja miettiä, että meidän pitäisi ehdottomasti päästä samaan perheeseen, ei ollenkaan. Laita hakemus ja kyselyjä. Olemme aika samanikäisiä ja aika samanlaisia luonteeltamme täällä tarhaolosuhteissa. Ihania maastonakkeja.
