Olen Rokis. Minua on kutsuttu tarhalla jopa täydelliseksi pieneksi koiraksi.
Olen saanut oman kodin 11.2021 ♥
Toimin videomallina tarhan työntekijöille, kun he kuvasivat videoita siitä, miten meitä koiria valmistellaan Suomeen. Istuin kiltisti hiljaa verikokeiden aikana ja vain katselin ihmisiä kulmieni alta ruskeilla silmilläni. Olin kuulemma täydellinen malli videoita varten. Luotan ihmisiin kunhan tutustun, olen aika rohkea siinä mielessä.
Pääsin juuri kotihoitoon suomeen ja nyt etsin sitä omaa kotia. Olen ollut aika hämmentynyt kaikesta tästä uudesta. Olen osoittautunut ujoksi ja uudet ihmiset on aika jännittäviä. Ulos tykkään lähteä, mutta sielläkin kaikki vähän jännittää ja säpsähtelen erilaisia ääniä tai äkkinäisiä tilanteita. Kunhan tutustun ihmiseen, niin alan hakea tukea ja tulen mielelläni luokse ja otan rapsutuksia vastaan. Parissa päivässä innostuin jo hieman riehumaankin ja sohva oli ihan huippu juttu. Tulen hyvin juttuun muiden koirien kanssa ja en hae konflikteja.
Tarvitsen vain hieman aikaa tutustumiseen ja kaiken uuden oppimiseen.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.