Laukis nyk. Luka

Sukupuoli:

Syntymäaika: 05.2017

Koko: n. 37 cm, 8 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 10.2021

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Laukis nyk. Luka

28.2.2022

Olen kiltti ja hyvä koira.

Olen saanut oman kodin 10.2021 ♥

Asun tällä hetkellä väliaikaisessa kotihoitopaikassa erään naisen luona ja hän on oikein mukava, pidän hänestä. Olen luonteeltani varovainen, en erityisesti pidä vieraista ihmisistä ja puolustaudun helposti sillä pelastajani arvelevat, että minua on pahoinpidelty edellisen omistajani toimesta.

Aluksi heilutan häntääni vieraille, mutta en pidä siitä, että he yrittävät silittää minua. En ole aggressiivinen tai vihainen, olen vain puolustautuva. Tarvitsenkin siis perheen, jolla on kokemusta tällaisista samankaltaisista koirista ja ajan kanssa minusta tulee hyväluontoinen ja hyvä perheenjäsen.

Ai niin – rakastan lapsia, sillä kasvoin lasten parissa. Myös kissakavereiden kanssa tulen toimeen.



Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.