Olen Galstas, reipas 11-vuotias, sokea koirapoika Keturkojo Viltisin tarhalta. Etsin kummeja tukemaan hyvinvointiani, kuten laadukkaan senioriruoan saamista, tarhalla.
Minut löydettiin alkuvuodesta 2024 yksin vaeltamasta Jurčiūnain kylästä Liettuassa. En nähnyt minne kuljin – olen sokea – mutta jokin sisälläni ajoi eteenpäin. En tiedä, mistä tulin tai miksi jäin yksin, eikä kukaan koskaan tullut minua hakemaan. Tarhalle minut tuotiin turvaan ja siellä minut nimettiin lähistöllä sijaitsevan kauniin Galstas-järven mukaan.
Elän maailmassani hajujen, äänien ja lempeiden kosketusten kautta. Olen oppinut liikkumaan sokeana rauhallisesti ja kuuntelemaan tarkasti ympäristöäni. Hihnassa kuljen tyynesti ja rakastan rapsutuksia. Olen aina ystävällinen enkä hätkähdä kissoista tai muista koirista.
Turkkini on pehmeä ja kasvaa nopeasti – olen kuin pieni pehmokarhu! Onneksi tykkään hoidosta, pesuista ja trimmauksessa käyttäydyn kuin malliasiakas. Elämä sokeana on välillä haastavaa, mutta muuten olen aika helppo kaveri: lempeä, kiltti ja vielä leikkisäkin.
Keväällä 2025 kävin silmälääkärissä ja siellä selvisi virallisesti, että näköäni ei voida enää palauttaa. Lisäksi kaulassani on pieni patti, jota seurataan ja sain hiljattain hoidon giardiaan. Syön tällä hetkellä senioreille tarkoitettua erityisruokaa. Mutta ikäni (11 vuotta) ei estä minua nauttimasta elämästä. Haluan vielä kulkea monta rauhallista lenkkiä ystävien rinnalla teidän kummien tukemana vähintään täällä tarhalla, jos oman kodin löytyminen on tällaiselle sokealle seniorille haastavaa.
