Olen saanut oman kodin 06.2026 ♥
Minä olen hurmaava herrasmies Bartukas. En ole enää mikään nuori haukku, sillä tassuissani on elettyjen vuosien tuomaa rauhaa ja silmissäni muistoja, joita en koskaan unohda. Asuin Pasvalysin maaseudulla emäntäni kanssa ja elämäni oli vaatimatonta, mutta hyvää. Mutta sitten… Eräänä päivänä emäntä ei enää noussut ylös. Taloon tuli vieraita ihmisiä, ne puhuivat hiljaa ja katselivat minua surullisin silmin. En ymmärtänyt kaikkea, mutta tunsin sen, jokin oli muuttunut lopullisesti.
Päivät kuluivat. Odotin. Haistelin ilmaa, kuuntelin auton ääniä. Kunnes lopulta he tulivat: kaksi ihmistä, jotka tuoksuivat tutulta, mutta myös vieraalta. Emäntä oli puhunut heistä, hänen lapsistaan, jotka asuivat kaukana, ulkomailla. He silittivät minua ja puhuivat emännästä kyynelten läpi. Silloin minä tiesin, emäntä ei enää palaa. He ottivat minut mukaansa. Matka oli pitkä, mutta olin hiljaa. Olin väsynyt. Surullinen.
Minusta pidettiin huolta. Lääkäri tutki minut ja sanoi, että minulla on eturauhasvaivoja ja sitten löytyi myös tyrä peräsuolesta. Oli kipuja. Oli leikkauksia. Mutta nyt minä voin taas hyvin. Kipua ei enää ole. Minulla on pehmeä peti, ruokaa ja ihmiset, jotka silittävät minua ja juttelevat minulle samalla tavalla kuin emäntä aikanaan.
Minä olen vanha koira. Mutta sydämessäni on paljon rakkautta vielä annettavana. Olen kiltti, rauhallinen ja ystävällinen. En tarvitse paljoa, vain ihmisen, joka katsoo minua samalla lempeydellä kuin emäntä katsoi.
Minä olen Bartukas. Ja vaikka suru kulkee yhä rinnallani, minä jaksan heiluttaa häntää, elämälle, ihmisille ja jokaiselle uudelle päivälle. ♥

