Minä olen Aita. En muista, miten olin päätynyt omistajieni haltuun, sillä he eivät totisesti minua halunneet. Muistan, miltä tuntui olla yksin. Päivät olivat pitkiä ja hiljaisia. Kukaan ei kutsunut minua nimeltä, eikä kukaan tullut leikkimään. Pihamaa oli täynnä romua ja minulla oli jonkinlainen häkki rakennettu pihan perälle kaukana katseilta ja ihmisistä. Katselin maailmaa kaltereiden takaa ja haaveilin juoksemisesta, pitkistä lenkeistä, tuulesta turkissani ja siitä, että joku vain olisi kanssani.
Onneksi eräs Mazas Draugasin vapaaehtoisista sai kuulla tilanteestani ja koska omistajani eivät minusta välittäneet luovuttivat he minut suosiolla tarhalle. Päästessäni häkistäni ulos, minä suorastaan juoksin pihan poikki ja halusin mahdollisimman kauas siitä kammottavasta paikasta.
Olen aina ollut energinen. Se energia ei kadonnut, vaikka olin surullinen. Se vain jäi sisälleni odottamaan. Joskus hypin ilosta ihan itsekseni, ihan vain muistaakseni miltä ilo tuntuu. Tarhalle tullessani aloin pikkuhiljaa avautua taas kuorestani ja huomattiin minun olevan kiltti ja iloinen koira.
Minulla on loputtomasti energiaa ja sydän täynnä rakkautta. Haluan juosta, tutkia ja lähteä pitkille kävelyille. Haluan olla mukana kaikessa – seikkailuissa, arjessa, elämässä ja ennen kaikkea… haluan olla jonkun oma. Olisitko sinä uusi mahdollisuuteni? ♥
