Moikka! Minä olen Ovis. Kolmijalkainen, karvainen ja aika kova tyyppi, ainakin omasta mielestäni.
Kun tulin nykyiseen kotiini, minulla oli outo ontuma etujalassa. Ei se aluksi niin pahalta tuntunut, mutta ihmiset olivat huolissaan. Ne vei minut kaikenlaisiin tutkimuksiin: röntgeniin, magneettiin… Lopulta selvisi, että minulla oli pehmytkudossarkooma. Älkää kysykö, mitä se tarkoittaa – tiedän vain, että jalka piti amputoida.
Niinpä nyt minä pompin menemään kolmella jalalla. En anna sen hidastaa minua. Elämä on ihan hyvää näinkin. Tosin kävely on vähän… erikoista. Takajalkani eivät ole ihan priimaa tavaraa – toisessa polvilumpio muljahtaa silloin tällöin ja toisessa vähän useammin. Onneksi ne menevät takaisin paikalleen itse, vaikka näyttää välillä kuin tanssisin jotain omaa tanssiani. Lääkäri sanoi, että leikkaus ei ole hyvä idea, liian iso riski, kun minulla on jo yksi jalka vähemmän.
Ai niin, ja sitten on tämä silmäjuttu. Minulla oli sellainen ”kirsikkasilmä”, mutta se leikattiin ja nyt se on kunnossa. Jäljelle jäi vaan kuivat silmät, mikä vaatisi tippoja… mutta ei käy! En pidä tippaakaan silmätipoista. Jos yrität laittaa niitä minulle, saatan näykkäistä. Sen sijaan saan jotain kapseleita, ne on ihan ok, kunhan ne eivät tule lähelle silmiäni.
Luonteeltani olen aika menevä tapaus. Tykkään kävellä, olla ulkona ja tutkia maailmaa. Olen rohkea, utelias ja rakastan tilaa ympärilläni. Pidän toisista koirista, kunhan ne eivät ole liian tungettelevia, en kaipaa turhaa häröilyä. Ihmisistäkin tykkään, kunhan ne kunnioittavat rajoja. Liika rapsuttelu tai lääppiminen saa minut ärsyyntymään. En ole pehmolelu, olen elävä, hengittävä koira, jolla on omat mielipiteet.
Minun maailmani ei ole täydellinen, mutta se on minun. Olen oppinut kulkemaan omalla tavallani, tasapainottelemaan vaikeuksien kanssa, ja silti elämään täysillä. Kolmella jalalla – mutta sydän täynnä elämää.
