Rokis

Sukupuoli:

Syntymäaika: 02.2017

Koko: n. 60 cm, 40 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 09.2021

Saapunut tarhalle: 02.2021

2.3.2022

Kultainen poika Rokis.

Olen saanut oman kodin 09.2021 ♥

Tosiasia on, että monet meistä tarhakoirista ollaan oltu jonkinlaisessa onnettomuudessa. Mieti itse, miten riskialtista koiralle on olla karkuteillä ja juosta vapaana.

Minä lähdin karkuun omistajani pihasta ja jouduin auton alle. Omistajani löysi minut, mutta hänellä ei ollut yhtään rahaa auttaa minua. Etujalkani oli pahasti loukkaantunut. Omistajani vei minut eläinlääkärille ja sanoi, että tehkää jotain, mutta minulla ei ole rahaa. Eläinlääkäri ei ollut erikoistunut leikkauksiin tai jalkaongelmiin, hän osasi rokottaa koiria ja tehdä muita ihan yksinkertaisia asioita. Niinpä tuosta eläinlääkärikeikasta ei ollut minulle mitään hyötyä.

Seuraavaksi omistajani toi minut tarhalle. Hän ei tiennyt ollenkaan mitä tehdä minun kanssani nyt, kun jalkani oli loukkaantunut, joten tarhalle tuominen vaikutti oikealta päätökseltä. Olen varmaan ollut yksi tarhan TOP 10 kalleimmista koirista, mutta eivät he siitä niin välitä. Pääasia on se, että he tekivät kaikkensa pelastaakseen jalkani. Nyt minulla on neljä jalkaa. Leikkaus ja sitten kuntoutus. He jopa löysivät ihka uuden koirien terapiauima-altaan ja veivät minua uimaan. Sain kotitehtäväksi jumppaohjeita, joita tarhan työntekijät noudattivat säntillisesti.

Minun pelastamiseni on vienyt paljon rahaa ja etenkin paljon työtä, monen rakastavan ja välittävän ihmisen työtä. Kaikeksi onneksi olen kultainen koira, kultainen luonteeltani. Aivan mahtava! En ole koskaan valittanut kipua, enkä koskaan osoittanut mieltäni. Joku saa minusta todellisen parhaan ystävän, upean koiran.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.